Toppila.

Mä oon Toppilassa. Oltiin Veeran kanssa urheilullisia ja käveltiin Välivainiolle ostamaan viiniä ja juustopastaa. Ehdittiin jopa takaisin riittävän aikaisin, jotta Laura olisi päässyt sisälle, mutta Laura tulikin myöhemmin kuin aikoi. Mä oon nukkunu ja syöny paljon viimeisen 1,5 vuorokauden aikana. Huomenna syötteelle.

Äitillä on tuoretta leipää.

Musta on outoo kun koulu taas alkaa, koulu ei alakaan. Sen sijaan alkaa harjoittelu eli taas itsensä löytää vieraiden ihmisten ympäröimänä kaikki päivät. Taas saa määrittää itseään uudestaan. Kouluun palaaminenkin on kyllä varmasti outoa, kuitenkaan ei ole nähnyt juuri ketään moneen viikkoon, eikä ainakaan päivittäin niinkuin syksyn ajan.

Mulla myös ilmeisesti on sisäisesti ikävä kouluun. Näin unta (melkein jopa painajaista) siitä, että Niina Suni ei opettanutkaan meille anatomia & fysiologia 2-osaa, vaan Päivi Eskola piti ne tunnit, eikä Eskolalla ollu havaintoa mitä kurssilla pitäis ylipäätään käydä. Mä siis yleensä en muista uniani, eli tää on harvinainen tapaus.

Mä oon menossa kotiin ilmeisesti 5. päivä päiväsaikaan, ja musta tuntuu, että kurkku jääkaapissa taitaa haista pahalle kun nään sen seuraavan kerran. Viirivehkakin taitaa olla aika kuollut, kun en edes kastellut sitä lähtiessäni vaan ehkä melkein viikkoa ennen sitä.

Sunnuntai.

Ihmiset, jotka eivät ota huomioon toisia ovat ärsyttäviä. Tai ei oikeastaan ihmiset, jotka eivät ota huomioon toisia, vaan se jos itse olettaa että toinen ottaa huomioon, eikä se sitten otakaan. Yleisesti ottaen mä kuitenkin oletan että ihmiset eivät ajattele aivan puhtaasti vain itseään, tai että jos ajattelevatkin, he ajattelevat itseään sitä kautta että he saavuttavat itselleen paremman hyvinvoinnin tason parempien sosiaalisten suhteiden kautta. Ja että nuo paremmat sosiaaliset suhteet syntyy pitkälle toisen ajattelemisen ja huomioonottamisen kautta. Puhdas erakkomainen itsekkyys on mulle suhteellisen vierasta.

Pimeää.

Oon Oulussa ja mulla on murrekriisi ainakin aina välillä. Joko kriiseilen siitä, että en puhu oulua tai sitten siitä, että puhun oulua. Yleiskieli vois olla ehkä hyvä kompromissi ja voisin vastata etten pidä oluesta jos joku kysyy haluanko bissee tai kalijaa. Olin myös hieman pihalla kun menin bussilla Toppilasta Heikkilänkankaalle enkä tiennyt paljonko lippu ehkä maksaa, vaikka ajattelinkin että 2,90 voisi olla oikea hinta. Busseihin oli tullut uudet kortinlukijatkin! Hämäävää. Mun kortti on varmaan jopa tallella. Harmi ettei Oulussa toimita arvolla, se olis kätevää tällaiselle säännöllisen epäsäännöllisesti paikkakunnalla olevalle.

Mulla on myös hieman pilkkukriisi. Olen viimeisen parin kuukauden aikana havainnut Susannan kertomana, että mä en käytä pilkkuja. Ja nyt yritän käyttää niitä paljon, tai ainakin riittävästi, musta vaan tuntuu että tungen ne aina vääriin paikkoihin.

Tuntuu oudolta kun ei ole koulua ikuisuuksiin. Tammikuussa alkaa harjoittelu, eikä meillä ole normaalia opetusta ennen sitä. Eli luokan nään helmikuussa. Sit on taas kohta heti toinen harjoittelu, jota paikkaa mulla ei vielä ole. Vois ehkä harkita sen etsimistä piakkoin. Sit vielä muutama viikko koulua ja alkaakin kesäloma.

Tällä viikolla oli vielä koulua. Maanantaina siis oli patofysiologian tentti. Kysyttiin epäspesifiä tulehdusta, gynekologisia irtosolunäytteitä ja syöpää. Jätin vastaamatta epäspesifiin tulehdukseen kun en jaksanut jäsentää ajatuksiani niin paljoa että olisin kyennyt kirjoittamaan kaikki toisiinsa vaikuttavat asiat paperille sanamuodossa. Mä en edelleenkään käsitä oikein miten mä onnistun käyttään tenteissä niin paljon aikaa. Taas istuin melkein koko tunnin ja tunnin siis olisi saanut istua. Hienosti olen myös jo unohtanut osan asioista. Tentissä osasin käyttää oikeaa sanaa benignin kasvaimen kasvutavasta. Alkoi muistaakseni e-kirjaimella. Tiedättehän, maligni kasvain kasvaa infaltriivisesti, miten beningi kasvain kasvaa? Jos tuo infaltriivinenkaan siis on infaltriivinen, voihan se olla että muistan senkin väärin. Minua saa valaista jos tietää.

Melkein alkaa jo tuntua joululta. Maanantaina siis oli vielä koulua, illan vietin junassa ja yön Toppilassa. Siitä asti oon ollu äitillä Heikkilänkankaalla. Oon juonu glögiä, syöny joulutorttuja ja hakenu äitin kanssa kuusen. Huomenna vois sit syödä lisää torttuja ja juoda glögiä ja syödä ja syödä ja syödä. Ja katsoa telkkaria Aaton kanssa. Hieno suunnitelma.

Aato on hieno mies. Se on kasvanu taas ihan älyttömän paljon.

Greippimehu loppui.

Tiia tulee yöjunalla ja on täällä siis huomenna!

Mä olin reippaahko ja siivoilin viiden tunnin päiväunien jälkeen. Imurin kanssa päivänvalolla siivoaminen olisi tosi helpompaa. Samoin voisi joskus esimerkiksi pyyhkiä pölyjä muutenkin kuin pikaisesti pahimmat pimeällä. Kesällä sitten ilmeisesti.

Tänään oli kliinisen hoitotyön perusteet -tentti. Mä hämmästyin siitä kuinka hauska sitä tenttiä oli tehdä. Lisäksi oli urinaalikondomi-info, mikä myös oli hämmästyttävän mielenkiintoinen ja hauska. Siinä välissä tosin oli aikaa, mut sekin tuli käytettyä mielenkiintoisesti. Näin myös Kossia keskustassa koulun jälkeen ja sain ostettua oikeestaan kaikki joululahjat. Käytiin Espan puistossa joillain markkinoilla.

Enää yksi tentti ja seki patofysiologiaa niin se on suhteellisen mielenkiintoista. Sit pitäis mennä harjotteluun ja olla tappamatta ketään vahingossa esimerkiksi lääkepoikkeamin. Ja henkinen olo on äärimmäisen tasapainoinen ja niin edelleen. Pitäisi varmaan ostaa lisää greippimehua.

Greippimehua.

Mä ostin greippimehua. Viimeksi mä join sitä varmaan vuosi sitten. Se on harmi miten kaikkea hyvää vain unohtaa, ei muistakaan että pitää jostain. Riisipuuron, pashan ja siman kanssa on helppoa, niitä muistaa syödä tai juoda vähintään kerran vuodessa, mutta greippimehu on eri asia. Se ei kuulu mihinkään vuosittaiseen juhlaan, ainakaan minulla. Voisi siis käydä niin että menisi pari vuotta juomatta greippimehua. Kummallista.

Mä olen alkanut unohtaa monia muitakin hyviä asioita: mä en muista enää miltä meidän valkoviini maistui, muuta kuin että se oli tosi hyvää. Mä en muista kaikkia kotitien mutkia ja kuoppia. Mä en muista kuinka hyvää juusto, jonka kypsyys on pittig belegen, on syötynä paljaaltaan enkä mä muista kunnolla sen ja jong belegen makueroa. Mä en muista mihin aikaan junia Rotterdamiin menee, paitsi 12 yli lähti joku juna niistä monesta. Mä en muista miltä ilma tuoksui Dordrechtissa sateen jälkeen. Mä en muista millainen valo oli auringon laskiessa Monsantossa. Mä en muista lähellekään yhtä paljon kielistä kuin muisitin vuosi sitten. Lausumisen muistan kyllä aika hyvin. Sekin on kummallista.

Muistan mä monia asioita myös. Mä muistan minkä värisiä Dordrecht ja Monsanto on. Mä muistan miltä tuntui käydä ostamassa juustoa ja tulppaaneja torilta ja kävellä sen jälkeen kotiin vesisateessa. Mä muistan kuinka Primo pelasti mun ja Luigin uimareissun onkimalla käärmeen pois uima-altaasta lämpimänä iltapäivänä. Mä muistan kuinka hienoa oli juoda Annen kanssa tuoreesta mintusta haudutettua teetä, tai siis minttuhauduketta. Mä muistan kuinka ihanaa oli ajaa Minillä kotoa Volterraan kattoikkuna auki ja radio päällä auringon paistaessa. Mä muistan miltä viikuna maistui suoraan puusta poimittuna.

Varmasti on myös asioita joita on vasta tapahtunut, jotka mä myös tulen muistamaan pitkään. Niistä enemmän sitten vuoden päästä, vielä on vaikea sanoa mitkä erityisesti jää mieleen.

Tänään oli suhteellisen normaali päivä. Aamulla en meinannut jaksaa herätä. Heräsin kuitenkin ja menin koululle muotoilemaan viestinnän laajan kirjallisen työn. Ehdittiin vielä sen jälkeen Susannan kanssa uimaan. Siellä alkoi joku mummojen ja pappojen vesijumppa juuri kun oltiin lähdössä pois. Koululla ruoka ei ollut niin hyvää kuin kuvittelin että se olisi. Iltapäivä oli patofysiologiaa, ja tunnilla oli yhtä kiva olla kuin aina ennenkin. Kudoin samalla villapaitaa ja edistyinkin ehkä jopa hieman siinä. Varasin myös taas meidän ryhmälle ryhmätyöskentelytilan tentteihin lukemista varten parille päivälle. Kävin kaupassa koulun jälkeen, söin riisipuuroa ja piparitaikinaa ja nyt kirjoitan tätä. Aion katsoa kliinisen hoitotyön perusteet -kurssin materiaaleja kun keskiviikkona on tentti, ja mennä katselemisen jälkeen aikaisin nukkumaan. En missään nimessä aio nukkua päiväunia tänään.

Huomenna on englannin suullinen koe, ja loppupäivän ajattelin viettää koululla lukemassa, koska kotona en kuitenkaan saa luettua kun laiskuus iskee aina. Huomenna ajattelin myös siivota hieman kun Tiia tulee keskiviikkona! Ajasta en kyllä vielä tiedä mihin aikaan tulee. Tulevassa elämässä mun pitäis myös tehdä joulukortteja, ostaa joululahjoja ja pestä pyykkiä, kaikki nuo mielellään ennen kuin lähden Ouluun 21. päivä.

Reiteen ei kipulääkkeet auttanu viikonloppuna. Sen sijaan se on kipeämpi kuin perjantaina. Viirivehka on edelleen elossa, mutta epäilen että se ainakin nuupahtaa joulun aikaan.

Ei näin.

Mun pitäis opetella huutamaan ja taistelemaan ja tuomaan oma kanta ilmi myös esimerkiksi lääkärissä. Optimaalinen tilannehan olisi se, että jos lääkäri sanoo jotain mitä mä en todellakaan allekirjoita, mä kertoisin sen heti ja olisin varma kannastani, enkä epäilisi mielipidettäni ja myöntelisi vain. Lääkärin ilmaistessa mielipiteensä siitä että mun asia ei ole päivystysasia, olisin voinut ilmaista että joo muaki vituttaa se et ne ei voinu tarjota mulle terveyskeskuksesta muuta aikaa kuin sellaisen johon en ehdi tentin takia, mutta että se ei oo syy sille että mun asiaa ei hoidettaisi kunnolla kun kerta olen jo aikaa vienyt ammattilaisilta ja itsekin viettänyt pari tuntia odottaen. Siinäkin kohtaa kun lääkäri oli sitä mieltä ettei pidä todennäköisenä sitä että sinne olisi neula voinut katketa vaan että luultavasti siellä on vain mustelma lihaksen sisällä, olisi voinut sanoa vaikka mitä. Olisin voinut kertoa että epäilen suuresti hänen teoriaa ja että uskon aika vahvasti että oon siellä taas viikon päästä kun hän sanoi että sillon jos ei ole parantunut voi olla että tehdään jotain.

Voihan se olla, että se lääkäri oli oikeassa mustelman suhteen, jos se vaikka on koteloitunut ja niin edelleen, mutta olis se voinu esimerkiksi esittää pari tarkentavaa kysymystä. Pitää ottaa selvää että aiheuttaako koteloitunut mustelma tulehdusta, koska aivan varmasti tuossa on tulehdus. Siitä ei ole pienintäkään epäilystä mulla ainakaan. Infektiota tuskin on, ja sen se lääkärikin kokeili että tuntuuko mätäpaisetta tms. Ja se vaan niin hienosti sopis tähän mun neulateoriaan, että siellä on tulehdus mutta ei infektiota. Ja eihän normaalit mustelmat ainakaan tässä määrin tulehdu mitä tämä on, niin miksi koteloituneetkaan mustelmat aiheuttais tulehdusta? Täytyy kyllä myöntää etten mä tienny että mustelmat voi koteloitua. Ärsyttää kuitenkin oman sanomattomuuden lisäksi se että nuori lääkäri vaikutti kiireisen lisäksi suhteellisen vittuuntuneelta. Olis ihan hienoa että jos parin tunnin odotuksen jälkeen sais edes hieman inhimillistä kohtelua. Tuli aivan sellainen olo kuin jos olisi mennyt jonkin oireen vuoksi lääkäriin ja tutkimatta olisi annettu antibiootit, paitsi etten saanut edes niitä antibiootteja. Ilmoittautumisessa oli kyllä mukava henkilö töissä.

Strategiana hoidon saamiseen vissiin sitten tulisi olla se että söisin viikonlopun särkylääkkeitä niin ainakaan kukaan ei pääsisi sanomaan että ei tutkita, koska menee särkylääkkeillä ohi ja sitten maanantaina pitäisi soittaa terveyskeskukseen että kipu on pahentunut, tarviin lääkäriä, ja jos ne meinaisi tarjota taas vain sellaista aikaa mikä ei millään sovi, huutaa siihen puhelimeen niin kauan että aika löytyy. Musta vaan tuntuu etten välttämättä oo tarpeeksi röyhkeä siihen. Eli röyhkeyttä pitäisi opetella myös. Enkä mä tahtoisi huutaa ja olla röyhkeä, mä kun en yhtään arvosta röyhkeitä ja huutavia ihmisiä jotka luulee tietävänsä kaiken. Mutta vissiin se joskus olis pakko.

Vituttaa. Katsotaan vaan niin lopulta mä meen 22. päivä Oysiin ja olen onnellinen.

Turhaa.

Mä olen nukkunut. Ja nyt vaihtoehtoina olis laajan kirjallisen työn tekemistä viestinnän kurssille, englannin tenttiin lukemista, lääkehoidon perusteiden tenttiin lukemista ja kaikkea epäoleellista turhaa jonka ehtis tekeen myöhemminki. Lopputuloksena mä siis bloggaan koska Pinja siitä mulle tänään sanoi että päivitä blogis. Sitten kun mulla on taas suunnattomat tunnontuskat siitä etten oo tehny taas mitään koulun eteen, syytetään kaikki meidän Pinjaa. Huomiona siis että toisin kuin moni varmaan luulee, mä en oikeesti tee juuri mitään sen eteen. Oikeesti mä oon tosi laiska ja saamaton, mut mä osaan ajatella ja yhdistää asioita ja veikata hyvin enkä mä unohda kovin helposti sellaista minkä kerran oon oppinu.

Eilen alko patofysiologia. Oli kivaa olla taas pitkästä aikaa Sunin tunnilla. Meni tosin varmaan aika paljon ohi kun väsytti niin paljon. Tulin vasta aamujunalla Joensuusta ja olin nukkunu vaan pari tuntia ennen junan lähtöä enkä saanu junassakaan juuri nukuttua. Tosin aika harvassa on ne tunnit joilla olisin ylipäätään pysyny hereillä. Ja toisin kuin anatomian ja fysiologian kurssilla (jonka tentit nähtiin), patofysiologiassa ei kirjotettu paljoa käsin kun kaikki oli materiaaleissa, niin se ei edesauttanut hereillä pysymistä. Kävin sit tauolla hakeen erittäin keskeneräisen villapaidan lokerosta ja kudoin sitä. Mun vaan on jotenki niin paljon helpompi keskittyä jos teen käsillä jotain samaan aikaan tai kuuntelen musiikkia lukiessa. Tai ehkä mä en vaan kyllästy niin nopeasti liian intensiiviseen keskittymiseen jos keskityn kahteen asiaan yhtäaikaa.

Olin siis viikonlopun Joensuussa. Oli kivaa. Sanna ja Lenniki oli siellä, Lenni tosin vaan yhden vuorokauden. Käytiin Lennin kaa ajelulla Koverossa tai Koverolla, en tiedä kummin se pitäis taivuttaa. Se siis on suunnilleen puolessa välissä Joensuun ja Ilomantsin välissä. Tultiin takas kiertäen pienempiä teitä. Jotenki mä aina päädyn randomeille ajoreissuille isän autolla. Nyt käytiin tuolla, juhannuksena käytiin Kemistä Keminmaalla, ajettiin Taivalkosken padon yli ja käytiin ennen sitä hyppimässä rantakallioilla, pääsiäisenä käytiin Hattuvaarassa joka siis on vielä Ilomantsista itään, tai enempi koilliseen, mutta kuitenki, Tiiojen kanssa. Viime Tapanina käytiin meidän Tiian kanssa ajelulla Porin kautta Raumalla kun oltiin Nakkilassa joulu. Suunniteltiin nyt Lennin kanssa pieni kiertomatka, joka meni jotenkin niin että Pielisen länsipuolta Nurmekseen, itäpuolta Lieksaan ja sieltä idemmäs, pikkuteitä pitkin lähellä rajaa Värtsilään ja jotain reittiä takas Joensuuhun. Pitää toteuttaa sitte joskus kesällä.

Viime torstaina pisteltiin. Mä olin stressannu sitä i.c.-pistosta viikon etukäteen. Se on aika harvinaista mulle. Mua vaan jotenki ällöttää se ajatus et mun ihon sisään laitetaan jotain, kun se näkyy ja kun harvoin sitä oikeasti tarvii johonkin elämääpelastavaan, tai siis eri asia jos rokotteet laitettais noin, mutta ei (joo joo, allergiatestit ja tubikoe, mut kuitenki). Ja joo, niiden tekeminen oli kivaa sit ku ei enää ollu huono olo sen jäljiltä kun mua pistettiin, ja totta kai mä tarvin sitä käytännön työssä sitten kun äidit haluaa aqua-rakkuloita, eikä mua haittaa jos muille laitetaan niitä, mut mä en todellakaan halua että mua pistellään enää ikinä ihon sisään jos ei oo aivan pakko. Mulla tuli aivan hirveen huono olo sen pistoksen jälkeen, selkeästi psykologisista syistä. Satu oli taas aivan mahtava. Ensinnäkin ennen sitä tuntia mä pyysin sitä vahvana ja viisaana sanomaan jotain lohduttavaa mulle kun mua stressaa se i.c.-pistos. Satu vaan kysy et haluunko mä että se pistää mua ja sehän oli vallan mainio ehdotus. Etukäteistuskaa lievitti se kun tiesi että pistäjä on tasapainoinen, vakaa ja rauhallinen. Sit ku mulla tuli huono olo, Satu pisti mut käytävään juomaan teetä ja syömään banaania hetkeksi.

I.c.-pistoksen jälkeen pisteltiin muitakin pistoksia. Satun piti lähtee ennen tunnin loppua, niin pisteltiin sitten Susannan kanssa toisiamme. Lihakseen pistäminen on kyllä kivointa. Susannaa se i.c. ei haitannu yhtään, niin harjottelin sitä sitten myöhemmin kans lisää. Satun pistelemisen aikana kun oli edelleen hieman kuvottava olo. Pistettiin Susannan kaa myös reisilihakseen. Se kun mua pistettiin sattu aivan käsittämättömän paljon, ja tuossa reidessä on edelleenkin sellainen tunne mitä siinä mun mielestä ei pitäis olla. Soitin tänään terveysneuvontaankin sen jälkeen kun olin kysyny Eskolan Päiviltä mielipidettä tuohon ja todettuani ettei terkkari ollu koulussa paikalla, ja neuvonnasta sanottiin että jos ei parin päivän aikana mene ohi tuo niin pitää mennä terveyskeskukseen ennen viikonloppua. Syitä voi olla monia, mut itseä tietenkin stressaa eniten se että jos se neula katkes ja tuonne on jääny pala siitä. Mut pitää seurata tuota nyt ja niin edelleen.

Tänään oli hieman motivoiva päivä. Jäätiin lukeen tentteihin koulun jälkeen kätilöhuoneeseen kun oli vaan aamupäivä koulua. Siinä vastapäätä on synnytyksenaikaisen kätilötyön luokka, ja siellä oli Jaana Sillankorvan pitämä labratunti menossa. Jossain vaiheessa seistiin ikkunan edessä (luokissa siis on ikkunoita käytävään) ja tuijotettiin mielissämme. Sillankorva sit tuli avaan oven ja kysy että halutaanko tulla luokkaan kattoon hetkeksi. Mentiin siis. Ja oli hienoa. Ne joiden tunti se oli, on menossa tammikuussa ensimmäiseen synnäriharjotteluun. Yrittivät myös rohkaista että jaksakaa sinne asti.

Viirivehka ei varmaan tykkää pimeästä, se ei oikein kuki tällä hetkellä, tai siihen on tulossa kukkia mutta erittäin hitaasti. Vois tosin ehkä myös kastella sitä, vois auttaa asiaa.

Ilta.

Elämä on joskus hyvin hämmentävää.

Helmet.

Tee on hyvää. Mun pitäis juoda enemmän teetä. Mä juon nykyään lähinnä kahvia jos juon jotain muuta kuin vettä. Eikä niin paljon kahvin juominen ole ehkä kovin terveellistä. Mulla myös on niin paljon teetä, että voisi olla hyvä juoda niitä pois niin olisi hieman enemmän kaappitilaa. Mun teenjuonnin määrää kuitenkin rajoittaa hieman se että stressaan siitä etten vahingossa riko Sofian vedenkeitintä kun mulla ei ole omaa. Ei se kyllä edes mahtuis minnekään vaikka mulla olis, paitsi parvekkeelle. Mä toisaalta tykkään siitä ettei mun huoneessa ole yhtään ylimääräistä tilaa, mutta keittiössä sitä on aivan liian vähän ottaen huomioon kuinka paljon mulla on astioita ja kuinka paljon mulla olisi erilaisia jauhoja ja siemeniä ja vedenkeitin ja sauvasekoitin jos mulla vain olisi enemmän tilaa.

Mä olen itse itselleni diagnosoinut mahdollisen kalsiumin- ja raudanpuutteen. Mä käytän aika vähän maitotuotteita, oon jo pitkään käyttäny niin voi hyvinkin olla että mulla olis kalsiuminpuute. Mulla on kyllä jotain tabletteja puutoksen ehkäisyyn mutta oon aika laiskasti syönyt niitä. Luin eilen äidin raskaudenaikaisen päiväkirjan (äiti siis on kirjoittanut sen mulle odottaessaan mua) ja äiti oli kirjottanu sinne kuinka sen lonkkaa on särkeny ja kuinka sillä on ollut suonenvetoja ja terveydenhoitaja oli sanonut että se voi olla oire kalsiumin puutoksesta. No, mulla on parin viikon aikana vetänyt pari kertaa suonta ja oon miettiny että miksi mun lonkka on kipee epämääräisellä tavalla iltaisin kun meen nukkumaan. Ajattelin että jos nyt söisin noita tabletteja ja katon että auttaako se ja kiinnitän huomiota enemmän siihen että saan riittävästi ruuasta kalsiumia. Raudan puute puolestaan voi olla sen takia että oon nyt käyny tiheään luovuttamassa verta: 3 kertaa alle 7 kuukaudessa. Luin että naisilla menee 5 kk siihen että menetetty rauta korvautuu ruuasta saadulla raudalla. Enkä oo rautatablettejakaan (kapseleita itseasiassa) muistanu kovin aktiivisesti syödä vaikka oonki niitä aina veripalvelusta saanut. Eli vois syödä kunnon kuurin nyt. Sitten voinkin käyttää luovuuttani kun raudan kanssa ei saisi ottaa mitään kalsiumpitoista ja kalsiumia pitäis ottaa pari kertaa päivässä eli mun pitäis muistaa ottaa kolme kertaa päivässä jotain riittävin väliajoin.

Tänään ei ollut koulua. Kävin kuitenkin koululla syömässä ja Susanna piti mulle toisen sisäisen hyvinvoinnin ohjauksen. Se oli aivan mahtavaa. Tuli aivan älyttömän hyvä mieli. Suorastaan sanoinkuvaamattoman suuresti. Tein myös viimeisen vaadittavan tiedonhaun tietotekniikan kurssille loppuun. Olin tehnyt tosi fiksusti: puuttui yksi tehtävä kuudesta ja se oli tietysti lähdeluettelon tekeminen. Siinä sai sitten googlailla että löytää lähteet uudestaan. Eipähän tarvi enää sitäkään stressata. Vielä pitäis tehdä laaja kirjallinen työ viestinnän osuuteen.

Huomenna on luokan pikkujoulut. Odotan mielenkiinnolla. Aivan kaikki ei oo tulossa mutta melkein kaikki kuitenkin. Saa kuulemma laittaa nätit vaatteet päälle. Se on kivaa. Mua vähän stressaa ku joskus musta on tuntunut hieman ylipukeutuneelta ja se ei ole kivaa. Nyt kyllä kaikki tietää mut ja tietää että mä käytän normaalistikin hameita ja mekkoja, paitsi silloin kun musta tuntuu vanhalta mieheltä. Niin tuskin kukaan katsois karsaasti mua vaikka olisinkin periaatteessa ylipukeutunut.

Mä tein myös suunnitelman että luen kirjan. Toscanan auringon alla. Ostin sen vähän ennen kuin muutin pois enkä ehtinyt sita aloittaa ennen ja jälkeen en kyennyt. Nyt voisi olla sopiva aika.

Mä en kyllä oikein ymmärrä miten ihmiset jaksaa lukee tätä. Sekin on kyllä kummallista että kirjoittaa eikä tiedä että ketkä tämänkin kenties lukee. Tai siis tiedän kyllä että meidän Pinja lukee suhteellisen säännöllisesti kun se alkaa valittaa että päivitä blogis jos en vähään aikaan ole kirjoittanut mitään (tai vaikka olisin kirjoittanut edellisenä päivänä mutta sillä on tylsää) ja pari muuta ainakin satunnaisesti kun jotakin ovat kommentoineet. Mutta muuten ei siis mitään havaintoa. Mä oletan että kukaan tuntematon ei tätä lue, mä ainakaan en jaksais lukee tällasta jos en tuntis ihmistä.

Viirivehka.

Se on elossa. Se nuupahti tässä hiljattain mutta annoin sille vettä niin se virkosi taas. Siihen on tullut lisää kukkia. Osa tosin on myös kuihtunut eli kokonaismäärä pysyy suhteellisen samana. Ja uusia kukkia on tulossa. Lehtiä myös.

Mä kirjoitin tänään pahvisen kahvikupin, muovisen kannen ja puisen sekoitustikun yhteiselosta sekä kaulakorun elämästä.

Onnellisuus.

Musta on kiva kuulla ihmisten arkielämästä. Musta on kiva kuulla mitä ne on syöny aamupalaksi tai mitä ne näkee ikkunasta. Hollannissa mä söin yleensä leipää juustolla ja paprikalla, paitsi sunnuntaisin kinkku-juusto -croissanteja ja kotona puristettua appelsiinimehua. Mun huoneen ikkunasta näkyi pensasaita ja alakerran asukkaan piha. Italiassa mä söin vaaleaa leipää aprikoosimarmeladilla (siis sellainen ihan vain aprikoosia eikä ällömakeeta esanssia) ja hedelmiä ja join kahvia jonka keitin kaasuliedellä. Ikkunasta näkyi vuoria. Kirkkaalla säällä näin San Gimignanonkin. Pienet arkiset asiat antaa selkeimmän kuvan ihmisten elämistä. Ne luo illuusion siitä että toinen ei olekaan niin kaukana, että ne tuovat toisen lähemmäs kun voi kuvitella toisen niihin arkiaskareihin, ja itsensä siihen vierelle.

Detaljit tuo toisen lähelle, mutta ei ne kerro ihmisen elämästä kuitenkaan oikeasti mitään tärkeää. Ne vain helpottaa ikävää. Ja vaikka mä kuinka aina ajattelen ettei mulla ole koskaan ikävä ketään tai mitään, on mulla. Mulla harvoin on ikävä ketään tai mitään niin että tuntuisi pahalle, mutta ei kai sen niin kuulukaan olla. Eihän elämästä tulisi mitään jos niin olisi. Mutta miltei joka ikinen kerta kun mä laulan, mä ajattelen etten ole laulanut Venlan kanssa pitkään aikaan. Ja miltei joka ikinen kerta kun mä leivon, mä ajattelen etten ole leiponut Elinan kanssa pitkään aikaan. Ja miltei jokainen kerta kun mä olen yksinäinen, mä ajattelen etten ole nähnyt Tiiaa pitkään aikaan. Ja eikö se nimenomaan ole ikävöimistä, että ajattelee toista jatkuvasti. Ja mä laulan, leivon ja olen yksinäinen aika usein. Ja teen monia muitakin asioita jotka muistuttavat ihmisistä.

Se mistä mä oikeasti välitän, on ihmisten onnellisuus. Mä toivoisin että ihmiset olis onnellisia. Ja musta on kiva kuulla jos ne on, se tekee mutkin onnelliseksi. Mä kuuntelen mielellään jos ne ei ole, vaikka se saakin mut surulliseksi niiden puolesta.

Mulla on kaikki hyvin. Tällä hetkellä mä olen onnellinen. Mä en ole aina onnellinen, en ole ollut enkä tule olemaan. Viikko sitten olisin sanonut että kaikki on hyvin ja oon periaatteessa onnellinen, mutten kuitenkaan kunnolla. Mutta tällä viikolla mä olen ollut onnellinen ja tällä viikolla mä uskon että mä olen onnellinen ensiviikollakin.

Tiialle, Venlalle ja Elinalle.

Ei enää valkoista.

Tänään on erittäin vahvasti sunnuntai-olo. Eilenkin kyllä oli vahvasti sunnuntai-olo. Huomenna voi olla sellainen olo että tahtoisi lähinnä nukkua. Todella hienoa kun huomenna on myös keskustelu tutoropettajan kanssa. Tänään kävin kaupassa ja näytin varmasti puolinarkkarilta tai ainaki krapulaiselta vaikka eilen olin vaan kotona, join teetä, nukuin paljon ja luin herttaista kirjallisuutta eli Erlend Loen Maria & Josén sekä aloitin Pikku Prinssin.

Mä myös juttelin eilen Tommyn kaa kirjallisesti pitkästä aikaa. Valitin sille taas vaikka mistä. Musta on tosi mielenkiintosta mitä kaikkee ihminen kestää jos vaan tahtoo. Mä oon selkeästi kasvanu ihmisenä kun mua ei juurikaan ärsyttäny. Tai sit se on.

Mä näen Pinjan puoli kuuden aikaan Pasilassa. Aiotaan syödä lihottavaa ruokaa. On tosi paha asia kun siskoja käy näin tiheään kylässä kun tulee syötyä mitä sattuu jatkuvasti.

Mun viirivehka on edelleen elossa ja se kukoistaa.

Joululaulut ja the Baseballs soi.

Valkoista.

Eilen mun vieressä bussissa istu joku aivan uskomaton mies. Se haisi niin pahalle että mä meinasin oksentaa vaikken yleensä oo kovin hajuherkkä (ei, en oo raskaana). On varmaankin polttanu pari askia päivässä viimeisen 50 vuoden ajan. Kärsi myös virtsankarkailuongelmasta. Mä pelkäsin että se haju tarttuu (mä oon ollu ihan neiti koko viikon). Onneks se lähti bussista ennen mun pysäkkiä. Pihalla oli loskaa. Mun kengät ja sukat kastu (neiti edelleen).

Aamutunnit oli eilen englantia. Ihanaa kun kerrankin ei ahdista olla englannin tunneilla. Mun kielinerous tuli myös todistettua: kysyin Susannalta että onko sen eturauhanen laajentunu. Iltapäivällä oli kansainvälisyysseminaari. Se oli mielenkiintoista. Meiltä jäi teetäki yli. Mä oon selkeesti kasvanut ihmisenä kun tykkäsin vihreestä teestä. Tai sit mä oon aina hauduttanu vihreetä teetä liian kauan ku se on aina aiemmin ollu niin kitkerää.

Tänään käytiin Pinjan ja Lindan kaa ottaan sikainfluenssarokotteet. Mä oon vakaasti päättäny etten kuvittele mitään sivuoireita enkä vouhota niistä. Täytyy kyllä silti sanoo että saatan haista huomenna pahalle kun olkavarsi on helvetin kipee jos sitä nostaa ylös. Voi olla ongelmia pestä hiukset.

Oli myös tietotekniikan tentti! Pääsin kuulemma läpi. Vielä pitäis vaan tehdä pari tiedonhakuharjoitusta. Ei ehkä oikein jaksais.

Kefalosporiini tai jotain sinne päin.

Huomenna olis farmakologian tentti. Oon menossa mutta en tekemässä. Jotenki on tenttisuma päällä ilmeisesti. Viime perjantaina oli anatomia ja fysiologia, tiistaina ensiapu ja yleinen turvallisuus, huomenna farmakologia, seuraavana tiistaina kansainvälisyysseminaari johon pitää valmistella vaikka mitä ja keskiviikkona tietotekniikan tentti ja sitäki ennen pitäis tehä vaikka mitä tekstinkäsittelytehtäviä. Homma hanskassa ilman farmakologiaa.

Mä kävin eilen haikaranpesässä. Siellä oli paljon hiljaisempaa kuin mä kuvittelin, hämärämpää myös. Kävin haastatteleen akupunktiohoitoja antavaa kätilöä sitä meidän kansainvälisyysseminaarin työtä varten, jonka aiheena siis on perinteinen kiinalainen lääketiede raskauden ja synnytyksen aikana. Huomenna mennään haastatteleen kiinalaisen lääketieteen lääkäriä aamulla. Iltapäivällä on hengityksen ja verenkierron labra. Pitäis pestä pyykkiä ja ostaa lisää valkoisia alusvaatteita.

Eilen tuli ensilumi tänne! Just alkoi sataan ku poljin Lindalle katsoon Greyn anatomiaa ja kun poljin takasin oli jo valkoista. Päivällä kävi vähän loskana ja aamulla oli liukasta mutta nyt siellä vissiin on aivan lunta taas.

Tiia tulee huomenna. Mä luulen että se saattaa ehkä traumatisoitua hieman. Mutta ei se mitään. Se on niin terve tapaus että pieni traumatisoituminen ei varmasti vaikuta mitään. Toivottavasti mun ei aivan koko aikaa tarvis tehä koulujuttuja.

Kefalosporiini on antibiootti.

Kahvia.

Tänään on ollut hieno päivä. Mä oon ollu aivan hirveän levoton koko päivän, johtuen varmaan epäterveellisestä uni-kahvi -suhteesta. Eli liian vähän unta ja liian paljon kahvia. Aamupäivän luokkatila oli omiaan lisäämään mun levottomuutta, tykkään liikaa istua ikkunalaudalla ja tökkiä Satua selkään. Satu ressu. Huomenna mä oon kiltisti. Nukun paljon. Vaikka hirveän paljon en voi nukkua kun kymmenen aikaan pitää soittaa Haikaranpesään. Iltapäivälläki sähläsin koko ajan. Verrattuna itseeni siis.

Mä oon tänään tehny kärrynpyöriä labravaatteissa koulun pihalla Susannan kaa. Se oli hieno hetki elämässä.

Mä olen myös päässyt leikkimään neuloilla tänään ensimmäistä kertaa! Päästiin pistään toisillemme suolaliuosta ihon alle. Ei tuntunu sen kummemmalta mitä aiemminkaan vastaavat on tuntunu. Enkä mä tietääkseni aiheuttanut kuoliota tai tulehdusta Susannalle. Availtiin ampullejaki, se oli hieman ahdistavaa kun pelotti että se hajoaa käsiin. Se siis on sellainen lasinen, umpinainen (lääke)pullohko joka pitää rikkoo että sen saa auki.

Suni oli jo arvostellu anatomian ja fysiologian tentin, hämmentävän nopeaa toimintaa! Olis ihan mielenkiintosta nähdä oman paperin, tai oikeestaan paperien arviointi.

Kello on paljon, kulkekaa hiljaa.

Ei ehkä kannata nukkua tosi paljon viikonloppuna jos ei sitten saa unta kun tarvis. Mä oon nukkunu 24 tuntia sen jälkeen ku pääsin koulusta perjantaina. 22 tuntia 50 tunnin sisään. Tänään kun heräsin aamupäivällä olin nukkunu 24 tuntia 48 tunnin sisään.

Mä oon siivonnu ja leiponu tänään. Mä myös avasin farmakologian tenttikirjan. Mut sille en kyllä tehny mitää muuta.

Syksy.

Mä olin tänään reipas ja lähdin käymään Prismassa. Onneksi en ollu niin reipas että olisin menny keskustaan Suomalaiseen. Olisin ostanu mm mustetta tulostimeen ja kansion. Mutta ei. Ajattelin että saan ne Prismastaki. Ei vaan ollu auki. Sinällään palkitsevaa polkea vähän matkaa Prismaan ja huomata sen olevan kiinni sen sijaan että olisi menny junalla keskustaan ja huomannu siellä että kaikki on kiinni. Prisman viereisen bensa-aseman K-market oli onneksi auki nii sain kahvia ja klementtiinejä. Lopputulema siis on se että oon syöny tänään kilon klementtiinejä. Vois tehdä kohta puuroa kun klementtiinit ei oo hirveen nälkää pitäviä. Enkä mä oo syöny tänää juuri proteiineja nii jos tekis spelttipuuroo sais vähän niitäki.

Mä oon siivonnu tänään. Jopa sängyn alta. Laukut tosin on vielä luovassa epäjärjestyksessä. Huomenna voisin siivoilla yhteisiäki tiloja, luulen et se olis vähän niinku mun vuoro. Lakanoitaki vois pestä, tänään en pessy ku Sofia oli pessy pyykkiä nii jos olisin tuonu tänne vielä märkiä lakanoita nii oitais hukuttu ilmankosteuteen eikä ne olis koskaa kuivanu.

Eilen oli anatomian ja fysiologian tentti. Mä oon edelleen aivan innoissaan anatomiasta ja fysiologiasta. Osittain varmasti senki takia et se opettaja on aivan mahtava ja sen takia että mä oon hyvä siinä, keskivertoa parempi, niin mua motivoi se että mä pystyn auttaan muita selittämällä niille miten joku toimii. Tentti meni hyvin. Vastasin termiselityksiin (veriplasma, sydänpussi, luuydin, maksa ja munuainen) ja nefronin toimintaan. Pakollisena oli luut ja lihakset, niiden merkityksen selitys jäi lyhyeksi kun meinas loppua aika. Piirsin hienon nefronin. Osasin myös tunkea latinoita sopiviin väleihin, vaikken saanutkaan käyttää mun lempinimeä, truncus brachiocephalicus. Multa loppu lyijy kesken tentin, stressas ku sit piti miettii et mitä voi kirjottaa uudelleen jos jotain kirjotti vähän huonosti ku seuraava kynä (jonka sain opettajalta) meinas tylsyä olemattomiin. Oli ihan ala-aste -olo ku unohti kattoo jotain niin alkeellista kuin että onko kynässä lyijyä.

Mutta mikä tässä anatomian ja fysiologian oppimisessa (ei siis opiskelussa) on naurettavaa on se että koko ajan tuntuu enemmän ja enemmän siltä ettei osaa mitään. Tai siis joo, mä sisäistän sen että miten pitoisuudet vaihtelee nefronissa jne mut mä en silti tajua kunnolla miksi ne tekee niin. Mä lähetin pari sähköpostii sille opettajalleki ku en jotain tajunnu. Se oli sanonu et saa kysyä, vastaukset se lähettää kaikille että kaikki oppii. Eli että yksityisopetusta ei saa mutta yksityisiä kysymyksiä saa esittää. Vissiin se ei ollu lähettäny mun kysymyksiin vastauksia kaikille kuitenkaan. Toisaalta ei tenttiin aivan liittynytkään se että miten B12-vitamiinin puutos aiheuttaa pernisiöösin anemian. Tajusin myös kyllä sitten sen etten voi sitä tajuta miten B12-vitamiini vaikuttaa punasolujen rakenteen syntymiseen tarkalleen kun en tiiä riittävästi punasolujen muodostumisesta enkä B12-vitamiinin rakenteesta. Samoin mua häiritsee se että kun rusto ei kerta luudu, miten epifyysilevy sitten luutuu kun se kerta on rustoa. Ja jos luukalvon alle muodostuu suoraan luuta niin miten ihmeessä se muodostuu?

Seuraavana olis ensiapu, sit farmakologia.

Mä oon myös nukkunu sikana viimesen 30 tunnin aikana. Eka nukuin parin tunnin päiväunet. Sit nukuin 8 tunnin yöunet, olin jonku aikaa hereillä ja jatkoin yöunia 4 tuntia. Jostain syystä ei nyt hirveesti nukuta kun oon nukkunu sen 14 tuntia ja syöny kilon klementtiinejä. Vois vaikka kirjottaa Venlan kirjeen loppuun. Alotin sen joskus kauan sitten kun tulin Lahdesta.

Viirivehka on edelleen elossa, siihen on tullut uusia kukkiakin!

IgM, IgG

Luulisin päässeeni sen mikrobiologian tentin läpi.

Musta on tosi hämmentävää miten paljon meidän luokalla on rikkonaiset taustat omaavia henkilöitä.

Tänään Ouluun.

Labratuloksia.

Minulla ei ole silmätulehdusta eikä virtsatieinfektiota. Minä osaan melkein pestä kädet ja osaan käyttää käsidesiä eikä minulla ollut vielä tiistaina liian pitkiä kynsiä. Nielussani on ilmeisesti staphylococcus aureusta.

Minä olen varannut tänään aivan itse (lupalapullisesti) ryhmätyöskentelytilan koululta ja lueskellut siellä mikrobiologiaa 11 muun kanssa joista tosin vain 10 korkeintaan oli kerrallaan siellä. Huomenna voisin yrittää päästä tentin läpi ja muistaa myös ottaa mukaan kouluun ja Ouluun kaiken tarvittavan. Seitsemän tuntia aikaa lukea anatomiaa ja fysiologiaa ennen kuin näen Aaton.

Elämä on jännää.

Farmakologia on erittäin jännä aihe. Kaikkihan me osaamme ulkoa kaikki solunsalpaajien vaikuttavat aineet ja niiden vaikutustavat ja haittavaikutukset sekä diabeteslääkkeet noin alkuun. Ei sillä, tänään oli se hyvä luennoitsija joka osasi kirjoittaa asiat slideille tuoden pääasiat esille kuitenkaan kirjoittamatta kirjaa uusiksi ja myös osasi vastata kysymyksiin. Toisaalta se tietää sitä että lopuilla kolmella on taas syvältä olevat luennoitsijat. Huomas että tämänpäiväinen oli kuullut ettei porukka oikein tykkää istua noilla luennoilla, vaikka tämänpäiväinen siis oli todellakin positiivinen poikkeus muista. Kävin lopussa antamassa positiivista palautetta sille, sitä kun tuskin koskaan yleensäkään saa ja ettei se luule ettei me siitäkään tykätä. Lääkematikka on tämän päivän jälkeen paremmin hallussa kuten myös sikiön verenkierto sekä pernan tehtävät (perna on jännä elin!).

Huomenna pitää muistaa pakata. Perjantaina Ouluun. Lähen heti mikrobiologian tentin (!!) jälkeen, tai ainaki melkein. Syön koululla ja yhden aikaan lähtee juna. Enkä mä varmaan muista pakata kaikkee tarpeellista, unohan just jonku tietokoneen tai anatomian kirjan kotiin. Huomatkaa että mulla on oma anatomian ja fysiologian kirja, tilasin netistä ja se tuli tiistaina. Mä kontaktoin sen eilen. Huomatkaa myös että mun elämällä ei oo muuta sisältöä ku anatomia ja fysiologia. Ei ihan ehkä kuitenkaa. Nona soitti eilen ja jouduttii toteen että nähään joskus parin viikon päästä aikasintaan ku oon eka oulussa ja sit tallinnassa ja välit kyllä farmakologian luennoilla.

Linda tökki mua tänään. Se oli tosi hämmentävää. Se tökkäs mua vasempaan olkapäähän ja siitä seuras se että pyöritin päätä puolelta toiselle ja tulin siihen tulokseen että Satu oli mua tökänny kun se näytti niin syylliseltä. Selitin vielä Venlalle et nauroin sille että reagoin ihan kummasti siihen et Satu tökkäs mua. Tauolla kun haettiin kahvia Linda tunnusti. Olishan mun pitäny heti tajuta, ei ollu ensimmäinen kerta. Linda on kyllä uskomattoman lahjakas tökkimisessä. Mä en todellakaan tajua miten se onnistu tökkään mua vasempaan olkapäähän auditoriossa jossa on korkeet selkänojat ja mä muistaakseni vielä nojasin siihen selkänojaan, ilman että se koski mun hiuksiin tai selkään tai mihinkään muuallekaan nii et oisin voinu huomata sen, istuen siis itse mun oikeella puolella.

Huomenna on toinen mikrobilsan labra. Päästään ottaan toisen kerran näytteet nielurisoista mikä kyllä tarkottaa myös sitä että itseltäkin otetaan. Se ei ollu mitenkään hehkeetä, mä yökin ihan älyttömästi eikä varmasti ollu mitenkään kivaa ottaa sitä multa. Eikä näytettä sidekalvon bakteereista joka siis otettiin alaluomen sisäpuolelta, reagoin siihenki tosi voimakkaasti ku en osannu oottaa et se tuntuu siltä ku tuntu. Tässä kohtaa voin kertoo että jos teiltä joskus otetaan nielurisoista näytettä ja se ei tunnu missään, vaan että jostain kohtaa vähän sipaistaan niin käskekää ottaa uus näyte. Huomenna siis tehdään joku streptokokki-pikatesti tms ja luetaan eilisen labran tulokset. Eilen piti viedä virtsanäyte (sellanen levy, ei tarvinu sen purkin kaa kulkee ympäriinsä) kotoo, otettiin ne sidekalvo-ja nielurisanäytteet ja vielä sormenpäistä ilman pesemistä, sit huolellisen saippuapesun jälkeen ja lopuksi käsidesin jälkeen.

Tänään jo ensimmäinen aamu oli hyvä, en tarvinnut toista.

Minä olen vanha mies.

Tai siltä ainaki tuntuu ja äsken vielä melkein näyttikin. Vanha mies -olo on positiivinen olo. Jos tuntuu vanhalta mieheltä tuntuu viisaalta ja kypsältä ja siltä että on kaikin puolin tyytyväinen elämäänsä. Vanha mies -housut ja -kengät sekä teemaan sopivan värinen paita olivat omiaan lisäämään tunnetta, tai ehkä ne jopa synnyttivät sen. Sitten voi miettiä että kuinka mahtavaa on että löytää kirppikseltä kahdella eurolla housut jotka saavat elämän tuntumaan tältä. Aurinkokin paistaa. Ja Jarkko Martikainen soi taustalla. Kahvikuppi on käden ulottuvilla.

Mä tykkään mun puuväripurkista. Se on myös tuossa vierellä pöydällä. Se on pienehkö lasinen hillopurkki ja siinä on paljon puuvärejä. Muuten pöytä on vähän sotkuinen. Ei kovin paljoa kuitenkaan. Tai siis voisi olla paljon enemmänkin sotkuinen. Viirivehkakin on vielä elossa, siihen on tulossa lisää kukkia. Se varmaan tykkää musta.

Mun vaahterassa ei oo enää juuri lehtiä. Muuten on ruskaa. Ja paljon kun täällä on niin paljon erilaisia lehtipuita. Harmi ettei ne kuitenkaan oo yhtäaikaa ruskassa kaikki, se olis varmasti tosi hienoa. Toisaalta kestääpä pitempään. Mulla on huoneen nurkassa erivärisiä lehtiä.

Elämä on kivaa.

Siis missä on rakas tai ystävä parhain siellä sun paikkasin tänään jo on kaikki me lähdemme liian varhain kuoleman kankeuden karkelohon. Ja puustasi putoaa viimeinen lehti yö vie haaveilijan. Vain hetkisen ihminen elämään ehtii, kaikki me kuolemme pian. Vaikka mä elän kuin viimeistä päivää kiellän sen olevan viimeinen. Kavahdan terveen järjen häivää, elämää vierastan, ihminen.

Truncus brachiocephalicus.

Tänään oli koulua. Huomenna ei ole. Kolme päivää aikaa kyllästyä. Tai sit mä voisin leikkiä opiskelevani anatomiaa ja fysiologiaa. Lenkille ei oikein passaa lähtee ku oon edelleen kipee. Siivota vois kans. Mikrobiologian jotain juttuja vois yrittää myös kattoo, mulla vaan ei oo kirjaa nii en tiiä kuin paljon sen eteen voin tehä, enkä kyllä varmaan jaksaiskaan.

Mä pääsin leikkeleen sydäntä tiistaina! Ja näin ja koskin keuhkoja. Toivottavasti mä pääsisin harjottelussa ruumiinavaukseen. Käytiin myös sikiön verenkierto, se on nerokas systeemi. Tänäänki oli anatomiaa ja fysiologiaa. Harmittaa kun se loppuu kohta. Eikä pelkästään sen takia että aihe kiinnostaa, opettaja on myös aivan mahtava ja muistuttaa edelleen hämmästyttävissä määrin Rönkää murre- ja sukupuolieroja lukuunottamatta. Ennen joulua on kyllä vielä patofysiologiaa ja keväällä lisää anatomiaa ja fysiologiaa eli lisää piisaa kyllä.

Farmakologian luennot on suurin osa ollu syvältä. Hehkeää istua illalla koulussa kuuntelemassa kuinka joku lukee suoraan kalvolta ääneen juurikaan lisäämättä asiaan mitään. Ei meidän ehkä myöskään tarvis tietää insuliinin aminohappojärjestystä. Toisaalta olis kiva jos jotakin kysyttäessä luennoitsija osais sanoo muutakin kuin että "mä en kyllä nyt osaa sanoo". Tänään en kyllä juurikaan keskittyny luentoon kun eilinen oli niin turhauttava ja aina kun kuuntelin tänään oli tyyli sama kuin eilen vaikka olikin eri ihminen. Eli opettelin latinaa siinä samalla. Jos joku kiinnitti muhun huomiota, luuli varmaan että mä teen sikana muistiinpanoja vaikka oikeesti kirjotin vaan uudestaan ja uudestaan truncus coeliacus - arteria mesenterica superior - arteria renalis - arteria ovarica/testicularis - arteria mesenterica inferior -> arteria iliaca communis ja muuta vastaavaa.

Enää mä en huomaa jatkuvasti että oon oppinu uusia asioita vaikka tietenkin sitä koko ajan teen. Tänäänkin opin siis paljon latinaa, olettaen että mä ehkä muistanki siitä jotain vielä huomenna. Ja epäilemättä mä opin että nouseva ja laskeva aortta sekä aortan kaari ovat tavallaan rinta-aortan sisäisiä termejä. Koulussa on kuitenkin edelleen kivaa jos ei lasketa erinäisiä tietotekniikan ja viestinnän tunteja.

Korvat melkein toimii.

Mulla on flunssa, taas vaihteeksi. Mutta ei se mitään, elämä jatkuu melko varmasti. Seuraavan kahden päivän aikana oon sellasen 22,5 tuntia koulussa. Mutta ei se mitään, elämä jatkuu melko varmasti. Täällä oli pimeää aamulla kun heräsin ja pimeää illalla kun heräsin päiväunilta. Mutta ei se mitään, elämä jatkuu melko varmasti.

Mun netti toimii. Josta seuraa se että bloggaan enkä lue anatomiaa ja fysiologiaa ku huomenna on ruuansulatuksesta jota en niin hyvin tajua enkä myöskään selaile huomenna alkavan farmakologian luentomateriaaleja. Mietin myös et sillä joka kävi mun netin korjaamassa saatto olla hilpeetä ku mun pöytä on lahjakkaasti tiellä eli sen piti siirtää pöytää eli se ei voinu välttyä huomaamasta mun pöydän alla olevaa lehti/kirjapinoa joka sisältää ruskalehtiä eikä kertakäyttöistä kaarimaljaa joka edelleen sijaitsee mun pöydällä kun edelleenkään en ole harjoitellut toisten hampaiden pesemistä enkä kyllä parran ajoakaan.

Mua tuskastuttaa ihmiset jotka ei tajua mistään mitään ja esittää faktoina asioita joilla ei ole todellisuuspohjaa.

Mä myös aattelin et vois olla aika mielenkiintosta käydä älykkyystestissä. Ihan vaan huvikseen, ottamatta siitä suurempaa stressiä.

Hengitysteiden osien nimeämistä

Huomenna anatomiaa ja fysiologiaa! Pienet on ilot pienellä. Mut siis hei, 4 tuntia! Tai no neljä kertaa 45 minuuttia eli kolme tuntia mutta kuitenkin. Sit alkaa viikonloppu. Seinäjoelle. Hehkeetä. Mutta ehkä elämä voittaa. Seuraavana viikonloppuna sit meen Lahteen ainakin luultavasti. Tutustumaan lahtelaisiin elämäntapaintiaaneihin, vai miten se nyt menikään...

Mä ostin tänään nenähuuhtelukannun. Se oli aika fiksu veto. Osasin jopa huuhdella nenäni mutta en osannu käännellä päätä sen jälkeen niin että aivan kaikki vesi olis tullu pois. Pitää siis harjoitella lisää.

Mä en vieläkään ole harjoitellut parran ajamista.

Ei nettiä.

Mun netti ei toimi. Nyt käytän hyväksi Sofian nettiä eikä Sofia ees tiiä että teen niin koska se hommas uuden puhelimen ja samalla uuden liittymän eikä mulla ollutkaan sitä uutta numeroa. Mutta tuskinpa se haittaa, ku eilen sain ihan luvan kanssa käyttää tätä. Ja piuha oli keittiössä. Mun pitäis vielä testata koneen ja piuhan kanssa Sofian nettiä että voin olla varma siitä ettei vika oo mun laitteissa vaan yhteydessä. Sit teen vikailmoituksen ja joku ehkä joskus korjaa sen mun netin.

Mulla on open office ja mese ja spotify.

Mulla on myös kahvia jota oon juonu noin 1,5 jos en peräti 2 tuntia. Pitää varmaa juoda se loppuun ennen ku saan siitä ruokamyrkytyksen ku se on ehtiny tulla eloon.

Tänään oli vähän tylsä päivä koulussa. Oli vaan tietotekniikkaa. Huomenna on jännempää varmasti ku on ensiapua. Keskiviikkona lääkelaskentaa ensimmäistä kertaa. Torstaina anatomiaa ja fysiologiaa. Torstaina ehkä netti toimii. Toivottavasti. Tänään kävin optikolla. Näkö on pysyny samana, silmät voi hyvin ja voin hommata piilareita.

Mä hommasin viherkasvin. Viirivehkan. Unohdin jo sen nimen mutta Maija onneksi muisti sen. Musta tuntuu aikuiselta kun mulla on viherkasvi. Tai ainakin suhteellisen vastuuntuntoiselta. Mä uskon että kykenen ehkä jopa pitämään sen elossa.

Musiikkia ja netti.

Eilen oli perjantai. Tänään on lauantai. On hienoa jos tietää mikä viikonpäivä on eikä esimerkiksi luule tiistaina että on maanantai. Voisi jäädä erinäisiä tapahtumia välistä jos olettaa niiden olevan huomenna vaikka oikeasti ovatkin tänään.

Eilen näin ihmisiä. Se oli mukavaa. Paitsi että piti katsoa liikaa Pinjan perään ja lähtee aiemmin kuin olisi tuntunut siltä koska sen piti päästä nukkumaan. Ja typerät ikärajat kulttuurilaitoksiin on syvältä. Autolla ajaminen pimeällä on kivaa.

Vähän ehkä väsyttää. Illalla pitäisi olla sosiaalinen. Mutta ei liian sosiaalinen. Voisi myös käydä kaupassa ja ostaa jotakin syötävää jos vaikka tekisi mieli jotain.

Kohta vois jatkaa matkaa jonneki. Istun pääkirjastolla. Joku mies seisoskeli tuossa muka tuijottaen pihalle, siirty mun toiselle puolelle seisoskelemaan. Vähän ajan päästä tuli kysymään paljonko kello on. Sen piti toistaa neljä kertaa ku ensimmäistä en kuullu (musiikit korvilla), toisella kertaa en ollu varma mitä kieltä se puhu, kolmannella sain selvää et suomee ja neljännellä että mitä kysyi. Se lähti tästä, mut huomasin äsken et se oli jossai tuolla kauempana tuijottamassa. Ei kivaa. Yleensä täällä on kyllä saanu olla ihan rauhassa.

Tajusin just miksi kirjaston ikkunat aukee juuri tuolla tavalla.

Sumussa.

Taidan sittenkin kirjoitella tänne ainakin silloin tällöin vaikka olenkin Suomessa. Tuli nimittäin aivan sellainen olo et nyt täytyy tehdä näin. Tuli myös suuri visio että laitan otsikoksi Joensuu. Huomasin sitten kun kirjauduin sisään että edellinen teksti on otsikoitu Joensuu. Ei väkisin. Sehän olisi typerää jos olisi sama otsikko kahdessa peräkkäisessä tekstissä, siitäkin huolimatta että välissä on puolisen vuotta aikaa.

Olen siis Joensuussa taas. Ollut jo vähän yli viikon. Olen istunut koneella, syönyt, käynyt kahdesti lenkillä ja rasittanut valmiiksi kuollutta nilkkaa liikaa sekä katsonut telkkaria jos sieltä on tullut mitään kivaa/hyödyllistä/mielenkiintoista/viihdyttävää. Sanna ja Lenni on ollu täällä kans jonku verran. Isä oli torstaista perjantaihin Sortavalasta ja lähti tänään Uimaharjuun. Valitteli ku tuli takas Sortavalasta ku venäläisten kanssa pitää juoda aina vodkaa. Oli vissiin ollu vähän krapula. Onneksi mä en harrasta krapulaa.

Jonkinlainen sosiaalinen elämä vois olla ihan jees. Mä vaan angstaan täällä. Suunnittelin et olisin tänään menny Ilosaareen lukeen kirjaa, mut en ikinä päätyny sinne asti, kävin vaan kaupassa ostaan munakoison ja muuta mielenkiintosta ja tulin takas isälle. Torstaina kävin kaupungilla mut en löytäny mitään ostamisen arvosta jos ei lasketa uutta lompakohkoa. Mä oon jutellu ihmisten kanssa mesessä, myös sellaisen kaa jonka kaa ei pitäis ja kriiseilly sen takia ja valittanu muille kriiseilystäni. Olin myös reipas ja kirjotin Annelle pitkästä aikaa. Ja lisää reippaudesta todistaa selkeästi se että kirjoitan tätä. Mä oon myös haaveillut tulevasta jolloin mulla on koti ja tykkään koulustani. Toimiva parisuhde ei olis myöskään pahitteeksi. Lisäksi olen haaveillut että karkaan Dubliniin ja jään sinne jonneki baariin töihin loppuiäkseni. Tai Lontooseen. Tai Roomaan. Tai Pariisiin.

Kysyin Pinjalta tänään että mitä mun pitäis kuunnella. Vastauksena tuli "En minä tiedä. Aato kakkas." Mitään muuta en halunnutkaan ikinä tietää. Ehdotti se mulle jotain sit myöhemmin. Ja Kossi ehotti paria bändiä kans. Musiikillinen puute hetkeksi tyydytetty. Tegan & Saraa oon kuunnellu suhteellisen paljon, nyt soi Sum 41.

Ens viikolla mä oon reipas ja nautin elämästäni.

Joensuu

Kirjotin tuon edellisen tosiaan 10.9. kun olin ollut Italiassa muutaman päivän. Tietokone kuitenkin sammui kesken joten juttu jäi kesken ja pian meiltä katosi nettiyhteys ukkosen myötä. Muistin nyt etten koskaan sitä julkaissut.

Äitille tiedoksi: olen hengissä edelleen, kaikki hyvin ja ei, mä en varmaankaan tule päivittämään tätä blogia aktiivisesti kun oon suomessa.

Mä oon nyt siis Joensuussa. Kävin kaupungilla tänään, ostin kirpparilta paidan ja pussilakanoita. Kävin Levy-Eskoillaki, käytin lahjakortit. Oon suunnitellu ostavani sängyn. Ja ehkä kirjahyllyn.