Hei ystävä pyyhi kyyneleet, aivan turhaan niitä teet.

Kaksi päivää töitä ja yksi vapaapäivä takana. Olen edelleen hengissä. Töissä on aivan kivaa, eikä vielä ole tuntunut siltä, etten osaa yhtään mitään. Ei kyllä ole tullut tilaisuuttakaan tuntea niin, ensin oli iltavuoro, jossa tehtiin yhdessä, ja sitten aamuvuoro, jossa olin ylimääräisenä. Oli mulla kyllä kaksi omaa potilasta silloin, joista toisen käytin suihkussakin. Eli oon mä jotain tehnytkin, verhojen silittämisen lisäksi. On aivan hienoa olla oikeasti töissä, eikä vain leikisti.

Se on kummallista, miten äkkiä toisen läsnäoloon tottuu, ja kuinka kauan poissaoloon tottuminen kestää.

This day will soon be at an end and now it's even sooner.

Käytiin parilla keikalla ja päivälliskutsuilla. Kävin markkinoilla ja ostin tuoretta minttua, josta tein teetä. Käytiin Puolassa syömässä mansikoita. Ensin Leidenissä paistoi aurinko, sitten Wroclawissa kun oltiin siellä. Silloin tosin Leidenissä satoi vettä, mutta sehän ei haitannut meitä. Mentiin takaisin Leideniin, matkustettiin Bremeniin, jonka lentokentällä vietin yön. Lensin Tampereelle, tulin Helsinkiin.

Enkä tahtoisi olla täällä. Tai no, kai täällä on aivan hyvä, olisin vain mielummin jossain muualla. Onneksi näin eilen ihmisiä, ja sain siten muistutuksen siitä, että minulla on elämäkin. Huomenna alkaa työt. Sitä odotan pelonsekaisella innolla. Pitäisi käydä kaupassa, pitäisi siivota lisää. Siivosin jo hieman ja purin tavarat. Niissä ei kyllä ollut paljon purkamista, mukana kun oli vain reppu.

Viirivehka kärsi, kun en kastellut sitä kahteen viikkoon. Alimmat lehdet muuttuivat kellertäviksi ja kaikki kukanalkeet kuivui. Se elää kuitenkin vielä.

Ala anna minun kuolla.

Minun pitaisi pesta pyykkia. Suurin osa vaatteista kastu sunnuntaina Bremenissa kun etsittiin hyvaa liftauspaikkaa tunteja vesisateessa. Kengat kuivu eilen kun tajusin laittaa ne ikkunalaudalle auringonpaisteeseen. Lisaa vaatteita kastu eilen kun joku kaatoi teemukinsa lattialle, jota pitkin tee paatyi vaatteisiini asti. Eli aika monessa vaatteessa on ruskeita tahroja.

Tahan asti matka on sujunut oikein mainiosti. Leiden on kiva. Jalkaan on tosin sattunu parina paivana niin, ettei tanaan oikein uskalla lahtee kavelemaan ympariinsa. Varsinkaan, kun illalla on tarkotus menna jonneki Tommyn kavereiden keikalle (bandi kuulostaa kylla varsin mainiolle) niin voisi olla positiivista jos ei satu sikana.

Ma olen vahingossa pahoinpidellyt itseani aika paljon. Kiipesin aidan yli. Seurauksena pari hillitonta mustelmaa vasemmassa saaressa. Lisaksi oon saanu kaveltya jalkani kipeaksi. Samoin loukkailen itseani seinaan. Joku fiksu ihminen ajatteli, etta ropeloiset seinat olis kivat. Siis sellaiset, mita monesti katto on. Voin kertoa, etta naa seinat sattuu. Normaalisti ei tuu ajatelleeksi, et kuin paljon seinaa koskettaa. Mut on se kamalaa, kun ei voi nojaa seinaan leffaa katsoessa. Tai pitaa pitaa huoli, et valissa on muutakin kuin paita.

Oon tehny kaikkee kivaa, mita en oo pitkaan aikaan tehny. Niinku esim pessyt hiukset etoksen shampoolla, syony vaikka mita ja juonu mansikka-appelsiinimehua ja kavelly ympariinsa hollantilaista suhteellisen pienta kaupunkia, joka on natti ku mika. Pikkasen ehka huvitti kun keskustassa mainostetaan Leidenin yliopiston 435-vuotisjuhlia.

Ampukaa mut kuuhun.

Tai jotain muuta vastaavaa. Tänään olisi pitänyt vaikka mitä. Tänään ei juuri mitään. Nukuin päiväunia niin, etten nuku enää varmaan ikinä. Sisareni on brutaali.

Vaikka heikot on käteni, henkeni on vahva.

Monta kivaa kesäkaverii.

Heräsin aikaisin aivan vahingossa. Mutta ei se haittaa. Voi esimerkiksi opiskella tai vältellä opiskelua pari tuntia, ennen kuin lähden toreille kiertämään. Käpylän kyläjuhlatkin ovat tänään, voisi harkita siellä pistäytymistä. Tykkään kesästä. Tykkään siitä, millaisia ihmiset ovat kesällä. Tykkään siitä, kuinka vahingossa löytääkin itsensä terassilta, vaikkei yhtään aikonut.

Tällaista on ehkä olla nuori: kerrankin unohtaa kaikki se vakava, mitä on huomenna ja vittu ikinä.

Dark, you can't come soon enough for me.

On varmaan täysin normaalia keskustella äidin kanssa 40 minuuttia väitöstilaisuuden, karonkan ja varjokaronkan etiketistä. Mun pitää kuulemma pitää puhe tummassa, kylmänsävyisessä iltapuvussa. Sinällään helpottavaa, että kyseinen tilaisuus onkin vasta noin 1,5 vuoden päästä, eikä ensi vuoden alussa niinkuin luulin. Mielenkiinnolla odotan. Aatokin on sitten jo 4.

Seuraavan 8 vuorokauden sisällä on kolme tenttiä ja yksi ryhmätyö sekä jonkinlainen ryhmätyön esitystilaisuus tai muuta vastaavaa. Ei kovin paljoa innosta lukea. Sinällään harmi, koska on kyllä mielenkiintoistakin asiaa.

Menin keskustaan Sarin kanssa koulun jälkeen. Matka oli varsin mielenkiintonen. Bussi oli suhteellisen täys. Istuttiin neljän paikalle. Jossain vaiheessa matkaa vastapäätä istunut herrahenkilö alkoi runkkaan vaatteidensa läpi. Ensi kerralla ehkä osaa reagoida tilanteeseen jotenkin hienosti. Nyt yritti vain jatkaa keskustelua normaalisti ja olla välittämättä.

Viirivehka tarvitsisi isomman ruukun. Se on kasvanut paljon. Kukkia ei tosin vieläkään näy, alkuja vain.

Mä tahdon katsoa vain kauniita kuvia.

Tämä päivä on ollut täynnä tunteita, muiden ja omiakin.