Puupää, kirottu puinen pää, ihana puinen pää.

Kirjoitan taas junassa ja julkaisen, kunhan pääsen kotiin asti. Taitaa tulla pitkästi liirum laarumia. Oli tarkoitus kirjoittaa suoraan blogiin, mutta jostain syystä en onnistu pääsemään nettiin. Airport sanoo että kuuluvuutta on, mutta selain sanoo, etten ole yhteydessä internetin ihmeelliseen maailmaan. Ei sillä, menomatkalla Ouluun kun yritin, en kyllä onnistunut kirjautumaan blogiin, vaikka muuten netti suunnilleen ainakin toimi. Aivan aina ei kaikille sivuille päässy. Mutta eipä tässä mitään. Näin voi kirjoittaa ja musiikki kuuluu.

Ostin uudet kuulokkeet. Kulutan turhaan. Unohdin kuulokkeet kotiin, kun olin lähdössä Ouluun. Totesin sitten, että ostan mielummin uudet, kuin olen tuntikaupalla ilman musiikkia junassa.

Oulun ilta on viileämpi kuin Helsingin ilta. Ei sinällään ihme. Mutta kun kävelin asemalta Tiialle, paleli hieman. Muuten Oulussa oli varsin mainio ilma. Eilen pesin äitin maton, sisällä tosin. Kävin myös saunassa – taas! Tänään käytiin uimassa. Tai äiti ui ja Aato leikki vedessä ja minä kahlasin ja tein hiekkalinnan Aaton kanssa. Ei siis ollut uimapukua mukana.

Käytävän toisella puolella jollain pojalla on tietokone. En ehkä jaksa kysyä, toimiiko sillä junan netti. Toivottavasti vika ei ole minun koneessa. Periaatteessa Aato saattoi astua tämän päälle aiemmin. Puhumattakaan siitä, että äitin koira on saattanut hyvinkin maata tämän päällä. Note to self taas: nostapa ensi kerralla kone hyllyyn, kun olet äitillä. Aivan kaiken varmuuden vuoksi. Toisaalta tässä vaunussa ja seuraavassaki on vissiin jotain sähköistä häikkää, ovet ei tahtonu avautua. Ja naapurin poika näyttää siltä, että katsoo jotain koneelta, eikä surffaile vaan. Olisinpa ottanut jonkun leffan mukaan.

Sain melkein vuosi sitten lahjakortin Kenkämeklarille. Olen käynyt sen jälkeen aika monta kertaa Oulussa, aina unohtaen sen kotiin. Olin tämän viikon arkipäivät Venlan luona Toukolassa. Muuten olisin voinut lähteä sieltä suoraan Ouluun, mutta olin jättänyt tuon lahjakortin Kannelmäkeen. Piti sitten käydä hakemassa se. Tämä osoittautui varsinaiseksi onnenkantamoiseksi. Kun lähdin Kannelmäestä, totesin kymmenen metriä ulko-ovelta, että en tule olemaan kuiva, kun olen bussipysäkillä asti. No, ennen kuin bussi tuli, olivat kenkäni litimärät ja sateenvarjosta tuli vettä läpi. Vaatteet olivat suhteellisen kuivat, koska en omistanut sillä hetkellä lahkeita tai juuri hihojakaan.

Bussista ei juuri nähnyt mihinkään, kun ikkunat olivat silkkaa vesiputousta. Thalian aukion kohdalla edellä ajavien autojen pohjat olivat vedessä. Bussi roiskutti jatkuvasti vettä jalkakäytävälle metrien päähän. Ilmalan takana petyin. Sade laantui. Olin jo odottanut sitä, että pääsen taas kunnon sateeseen. Juuri Kumpulan puolelle tultaessa sade yltyi uudestaan kaatosateeksi. Jäin Intiankadulla pois ja kävelin avojaloin noin kilometrin. Välillä oli niin paljon vettä, että sai kahlata nilkkaa myöten virrassa. Sateenvarjosta tuli edelleen vettä läpi. Kävin vielä kaupassakin ilman sateenvarjoa, kun olin nakannut tavarat sisälle. Silloin ei kyllä satanut enää kovin paljoa, mutta nurmikko tuntui kivalta varpaiden alla.

Vielä reilu neljä tuntia. Hollantilainen aikoi lähteä huomenna Leidenistä. On täällä sitten joskus. Huomenna on iltavuoro. Sen jälkeen neljä aamua. Tiia ja Kaija ja joitain muitakin tulee ehkä loppuviikosta käväiseen Helsingissä. Lenni puhui, että aikoo kuun puolen välin paikkeilla Helsinkiin. Jospa se lähtis mun kanssa viikonloppuna Lintsille. Mulla kun on taas viikonloppu vapaa. Sinällään syvältä, sunnuntailisät olis kiva juttu.

Jos ei mikään muuttuiskaan.

Olen Joensuussa, pitkästä aikaa. Tuntuu melkein siltä, kuin olisin mökillä. Talo vain on isompi. Mä oon syönyt ulkona uusia perunoita, pelannut sulkapalloa ja petankkia Lennin kanssa sekä ripustanut riippumaton. Kärrättiin myös Lennin kanssa toisiamme kottikärryillä. Kävin myös kyllä keskustassa ja kirppiksillä tänään. Ostin kirjan ja herneitä.

Uusi veli on hyvin pieni. Sen iho on pehmeä.

Huomenna on vielä vapaa, lauantaina sitten aamuvuoro. Ei olisi haitannut, vaikka olisi ollut enempikin aikaa olla täällä. Tykkään tästä talosta paljon. Ensi yönä voisin nukkua hyvin.

Ilma jota hengitämme samaa ilmaa on.

Päätin olla viettämättä juhannusta. Mua ahdistaa yleiset oletukset. Niinpä mä kävin eilen kaupassa ja ostin palapelin. Tänään olen koonnut palapeliä, lueskellut ja syönyt. Siivosin myös hieman, mutten kovin paljoa. Palapeliä varten jouduin hieman järjestelemään tavaroita uudelleen, toisinsanoen tyhjentämään pöydän. Lisäksi olen näyttänyt tänään kamalalta.

Palapelistä tulee hieno. Meinasin tuskastua kaupassa, kun siellä oli vaan palapelejä, joissa oli liian vähän paloja, ja neki, joissa olis ollu melkein riittävästi paloja (eli 500) oli jotain aivan typeriä. Sitten käännyin ympäri lähteäkseni ja huomasin käytävän toisella puolella sekalaisella pöydällä olevan 1500 palan palapelejä. Päälimäisen kuvakin oli siedettävä: joku hieman luminen linna. Huomasin, että kaikissa neljässä palapelissä on eri kuva. Kolmannen kohdalla koin ahaa-elämyksen. Se voisi olla eräs silta Firenzessä. Ostin sen. Tarkistin kotona. Ponte vecchiohan se. Nyt siis kokoan kuvaa paikasta, jossa olen ollut.

Huomasin eilen, että tulen normaalia huomattavasti paremmin toimeen skitsofreenikoiden kanssa.

Olen kasvanut kiinni talveen, sen kuristusotteeseen.

Huomaa, että mulla on jostain syystä liikaa vapaa-aikaa töistä huolimatta, kun bloggaan taas. Töissä tuntuu siltä, että osaan. Se on hienoa. Allekirjoitin tänään työsopimuksen, ja tiedän nykyään jopa sen, paljonko saan palkkaa. Tuntuu, etten ehkä tahdo töitä enää viimeiseksi kolmeksi viikoksi ennen koulun alkua. Ehtisin käydä Kemissä asti sitten ja Oulussakin kunnolla. Mun käsien ja selän lihaksissa tuntuu, että olen tehnyt töitä. Reisissäkin hieman tuntuu, että olen polkenut töihin.

Mä yritän täyttää aikani arjella. Se on hieman vaikeaa. Kävin kaupassa listan kanssa. Olen syönyt oikeaa aamupalaa monena päivänä. Olen lukenut kirjan ja aloittanut toisen. Olen tiskannut. Viikonlopun vapaiden aikana voisin esimerkiksi syödä oikeaa ruokaa, siivota ja harrastaa sosiaalista elämää. Verhotkin voisi avata päivisin ja sängyn petata. Lisäksi voisi myös käydä läpi vaatteita, mitä viedä kirpputorille, sekä katsoa, mitä kellarikomeroon vein melkein vuosi sitten.

On vaikeaa olla odottamatta. Tehokasta tosin.

Hei ystävä pyyhi kyyneleet, aivan turhaan niitä teet.

Kaksi päivää töitä ja yksi vapaapäivä takana. Olen edelleen hengissä. Töissä on aivan kivaa, eikä vielä ole tuntunut siltä, etten osaa yhtään mitään. Ei kyllä ole tullut tilaisuuttakaan tuntea niin, ensin oli iltavuoro, jossa tehtiin yhdessä, ja sitten aamuvuoro, jossa olin ylimääräisenä. Oli mulla kyllä kaksi omaa potilasta silloin, joista toisen käytin suihkussakin. Eli oon mä jotain tehnytkin, verhojen silittämisen lisäksi. On aivan hienoa olla oikeasti töissä, eikä vain leikisti.

Se on kummallista, miten äkkiä toisen läsnäoloon tottuu, ja kuinka kauan poissaoloon tottuminen kestää.

This day will soon be at an end and now it's even sooner.

Käytiin parilla keikalla ja päivälliskutsuilla. Kävin markkinoilla ja ostin tuoretta minttua, josta tein teetä. Käytiin Puolassa syömässä mansikoita. Ensin Leidenissä paistoi aurinko, sitten Wroclawissa kun oltiin siellä. Silloin tosin Leidenissä satoi vettä, mutta sehän ei haitannut meitä. Mentiin takaisin Leideniin, matkustettiin Bremeniin, jonka lentokentällä vietin yön. Lensin Tampereelle, tulin Helsinkiin.

Enkä tahtoisi olla täällä. Tai no, kai täällä on aivan hyvä, olisin vain mielummin jossain muualla. Onneksi näin eilen ihmisiä, ja sain siten muistutuksen siitä, että minulla on elämäkin. Huomenna alkaa työt. Sitä odotan pelonsekaisella innolla. Pitäisi käydä kaupassa, pitäisi siivota lisää. Siivosin jo hieman ja purin tavarat. Niissä ei kyllä ollut paljon purkamista, mukana kun oli vain reppu.

Viirivehka kärsi, kun en kastellut sitä kahteen viikkoon. Alimmat lehdet muuttuivat kellertäviksi ja kaikki kukanalkeet kuivui. Se elää kuitenkin vielä.

Ala anna minun kuolla.

Minun pitaisi pesta pyykkia. Suurin osa vaatteista kastu sunnuntaina Bremenissa kun etsittiin hyvaa liftauspaikkaa tunteja vesisateessa. Kengat kuivu eilen kun tajusin laittaa ne ikkunalaudalle auringonpaisteeseen. Lisaa vaatteita kastu eilen kun joku kaatoi teemukinsa lattialle, jota pitkin tee paatyi vaatteisiini asti. Eli aika monessa vaatteessa on ruskeita tahroja.

Tahan asti matka on sujunut oikein mainiosti. Leiden on kiva. Jalkaan on tosin sattunu parina paivana niin, ettei tanaan oikein uskalla lahtee kavelemaan ympariinsa. Varsinkaan, kun illalla on tarkotus menna jonneki Tommyn kavereiden keikalle (bandi kuulostaa kylla varsin mainiolle) niin voisi olla positiivista jos ei satu sikana.

Ma olen vahingossa pahoinpidellyt itseani aika paljon. Kiipesin aidan yli. Seurauksena pari hillitonta mustelmaa vasemmassa saaressa. Lisaksi oon saanu kaveltya jalkani kipeaksi. Samoin loukkailen itseani seinaan. Joku fiksu ihminen ajatteli, etta ropeloiset seinat olis kivat. Siis sellaiset, mita monesti katto on. Voin kertoa, etta naa seinat sattuu. Normaalisti ei tuu ajatelleeksi, et kuin paljon seinaa koskettaa. Mut on se kamalaa, kun ei voi nojaa seinaan leffaa katsoessa. Tai pitaa pitaa huoli, et valissa on muutakin kuin paita.

Oon tehny kaikkee kivaa, mita en oo pitkaan aikaan tehny. Niinku esim pessyt hiukset etoksen shampoolla, syony vaikka mita ja juonu mansikka-appelsiinimehua ja kavelly ympariinsa hollantilaista suhteellisen pienta kaupunkia, joka on natti ku mika. Pikkasen ehka huvitti kun keskustassa mainostetaan Leidenin yliopiston 435-vuotisjuhlia.