12.7.2009

Sumussa.

Taidan sittenkin kirjoitella tänne ainakin silloin tällöin vaikka olenkin Suomessa. Tuli nimittäin aivan sellainen olo et nyt täytyy tehdä näin. Tuli myös suuri visio että laitan otsikoksi Joensuu. Huomasin sitten kun kirjauduin sisään että edellinen teksti on otsikoitu Joensuu. Ei väkisin. Sehän olisi typerää jos olisi sama otsikko kahdessa peräkkäisessä tekstissä, siitäkin huolimatta että välissä on puolisen vuotta aikaa.

Olen siis Joensuussa taas. Ollut jo vähän yli viikon. Olen istunut koneella, syönyt, käynyt kahdesti lenkillä ja rasittanut valmiiksi kuollutta nilkkaa liikaa sekä katsonut telkkaria jos sieltä on tullut mitään kivaa/hyödyllistä/mielenkiintoista/viihdyttävää. Sanna ja Lenni on ollu täällä kans jonku verran. Isä oli torstaista perjantaihin Sortavalasta ja lähti tänään Uimaharjuun. Valitteli ku tuli takas Sortavalasta ku venäläisten kanssa pitää juoda aina vodkaa. Oli vissiin ollu vähän krapula. Onneksi mä en harrasta krapulaa.

Jonkinlainen sosiaalinen elämä vois olla ihan jees. Mä vaan angstaan täällä. Suunnittelin et olisin tänään menny Ilosaareen lukeen kirjaa, mut en ikinä päätyny sinne asti, kävin vaan kaupassa ostaan munakoison ja muuta mielenkiintosta ja tulin takas isälle. Torstaina kävin kaupungilla mut en löytäny mitään ostamisen arvosta jos ei lasketa uutta lompakohkoa. Mä oon jutellu ihmisten kanssa mesessä, myös sellaisen kaa jonka kaa ei pitäis ja kriiseilly sen takia ja valittanu muille kriiseilystäni. Olin myös reipas ja kirjotin Annelle pitkästä aikaa. Ja lisää reippaudesta todistaa selkeästi se että kirjoitan tätä. Mä oon myös haaveillut tulevasta jolloin mulla on koti ja tykkään koulustani. Toimiva parisuhde ei olis myöskään pahitteeksi. Lisäksi olen haaveillut että karkaan Dubliniin ja jään sinne jonneki baariin töihin loppuiäkseni. Tai Lontooseen. Tai Roomaan. Tai Pariisiin.

Kysyin Pinjalta tänään että mitä mun pitäis kuunnella. Vastauksena tuli "En minä tiedä. Aato kakkas." Mitään muuta en halunnutkaan ikinä tietää. Ehdotti se mulle jotain sit myöhemmin. Ja Kossi ehotti paria bändiä kans. Musiikillinen puute hetkeksi tyydytetty. Tegan & Saraa oon kuunnellu suhteellisen paljon, nyt soi Sum 41.

Ens viikolla mä oon reipas ja nautin elämästäni.