Toppila.

Mä oon Toppilassa. Oltiin Veeran kanssa urheilullisia ja käveltiin Välivainiolle ostamaan viiniä ja juustopastaa. Ehdittiin jopa takaisin riittävän aikaisin, jotta Laura olisi päässyt sisälle, mutta Laura tulikin myöhemmin kuin aikoi. Mä oon nukkunu ja syöny paljon viimeisen 1,5 vuorokauden aikana. Huomenna syötteelle.

Äitillä on tuoretta leipää.

Musta on outoo kun koulu taas alkaa, koulu ei alakaan. Sen sijaan alkaa harjoittelu eli taas itsensä löytää vieraiden ihmisten ympäröimänä kaikki päivät. Taas saa määrittää itseään uudestaan. Kouluun palaaminenkin on kyllä varmasti outoa, kuitenkaan ei ole nähnyt juuri ketään moneen viikkoon, eikä ainakaan päivittäin niinkuin syksyn ajan.

Mulla myös ilmeisesti on sisäisesti ikävä kouluun. Näin unta (melkein jopa painajaista) siitä, että Niina Suni ei opettanutkaan meille anatomia & fysiologia 2-osaa, vaan Päivi Eskola piti ne tunnit, eikä Eskolalla ollu havaintoa mitä kurssilla pitäis ylipäätään käydä. Mä siis yleensä en muista uniani, eli tää on harvinainen tapaus.

Mä oon menossa kotiin ilmeisesti 5. päivä päiväsaikaan, ja musta tuntuu, että kurkku jääkaapissa taitaa haista pahalle kun nään sen seuraavan kerran. Viirivehkakin taitaa olla aika kuollut, kun en edes kastellut sitä lähtiessäni vaan ehkä melkein viikkoa ennen sitä.

Sunnuntai.

Ihmiset, jotka eivät ota huomioon toisia ovat ärsyttäviä. Tai ei oikeastaan ihmiset, jotka eivät ota huomioon toisia, vaan se jos itse olettaa että toinen ottaa huomioon, eikä se sitten otakaan. Yleisesti ottaen mä kuitenkin oletan että ihmiset eivät ajattele aivan puhtaasti vain itseään, tai että jos ajattelevatkin, he ajattelevat itseään sitä kautta että he saavuttavat itselleen paremman hyvinvoinnin tason parempien sosiaalisten suhteiden kautta. Ja että nuo paremmat sosiaaliset suhteet syntyy pitkälle toisen ajattelemisen ja huomioonottamisen kautta. Puhdas erakkomainen itsekkyys on mulle suhteellisen vierasta.

Pimeää.

Oon Oulussa ja mulla on murrekriisi ainakin aina välillä. Joko kriiseilen siitä, että en puhu oulua tai sitten siitä, että puhun oulua. Yleiskieli vois olla ehkä hyvä kompromissi ja voisin vastata etten pidä oluesta jos joku kysyy haluanko bissee tai kalijaa. Olin myös hieman pihalla kun menin bussilla Toppilasta Heikkilänkankaalle enkä tiennyt paljonko lippu ehkä maksaa, vaikka ajattelinkin että 2,90 voisi olla oikea hinta. Busseihin oli tullut uudet kortinlukijatkin! Hämäävää. Mun kortti on varmaan jopa tallella. Harmi ettei Oulussa toimita arvolla, se olis kätevää tällaiselle säännöllisen epäsäännöllisesti paikkakunnalla olevalle.

Mulla on myös hieman pilkkukriisi. Olen viimeisen parin kuukauden aikana havainnut Susannan kertomana, että mä en käytä pilkkuja. Ja nyt yritän käyttää niitä paljon, tai ainakin riittävästi, musta vaan tuntuu että tungen ne aina vääriin paikkoihin.

Tuntuu oudolta kun ei ole koulua ikuisuuksiin. Tammikuussa alkaa harjoittelu, eikä meillä ole normaalia opetusta ennen sitä. Eli luokan nään helmikuussa. Sit on taas kohta heti toinen harjoittelu, jota paikkaa mulla ei vielä ole. Vois ehkä harkita sen etsimistä piakkoin. Sit vielä muutama viikko koulua ja alkaakin kesäloma.

Tällä viikolla oli vielä koulua. Maanantaina siis oli patofysiologian tentti. Kysyttiin epäspesifiä tulehdusta, gynekologisia irtosolunäytteitä ja syöpää. Jätin vastaamatta epäspesifiin tulehdukseen kun en jaksanut jäsentää ajatuksiani niin paljoa että olisin kyennyt kirjoittamaan kaikki toisiinsa vaikuttavat asiat paperille sanamuodossa. Mä en edelleenkään käsitä oikein miten mä onnistun käyttään tenteissä niin paljon aikaa. Taas istuin melkein koko tunnin ja tunnin siis olisi saanut istua. Hienosti olen myös jo unohtanut osan asioista. Tentissä osasin käyttää oikeaa sanaa benignin kasvaimen kasvutavasta. Alkoi muistaakseni e-kirjaimella. Tiedättehän, maligni kasvain kasvaa infaltriivisesti, miten beningi kasvain kasvaa? Jos tuo infaltriivinenkaan siis on infaltriivinen, voihan se olla että muistan senkin väärin. Minua saa valaista jos tietää.

Melkein alkaa jo tuntua joululta. Maanantaina siis oli vielä koulua, illan vietin junassa ja yön Toppilassa. Siitä asti oon ollu äitillä Heikkilänkankaalla. Oon juonu glögiä, syöny joulutorttuja ja hakenu äitin kanssa kuusen. Huomenna vois sit syödä lisää torttuja ja juoda glögiä ja syödä ja syödä ja syödä. Ja katsoa telkkaria Aaton kanssa. Hieno suunnitelma.

Aato on hieno mies. Se on kasvanu taas ihan älyttömän paljon.

Greippimehu loppui.

Tiia tulee yöjunalla ja on täällä siis huomenna!

Mä olin reippaahko ja siivoilin viiden tunnin päiväunien jälkeen. Imurin kanssa päivänvalolla siivoaminen olisi tosi helpompaa. Samoin voisi joskus esimerkiksi pyyhkiä pölyjä muutenkin kuin pikaisesti pahimmat pimeällä. Kesällä sitten ilmeisesti.

Tänään oli kliinisen hoitotyön perusteet -tentti. Mä hämmästyin siitä kuinka hauska sitä tenttiä oli tehdä. Lisäksi oli urinaalikondomi-info, mikä myös oli hämmästyttävän mielenkiintoinen ja hauska. Siinä välissä tosin oli aikaa, mut sekin tuli käytettyä mielenkiintoisesti. Näin myös Kossia keskustassa koulun jälkeen ja sain ostettua oikeestaan kaikki joululahjat. Käytiin Espan puistossa joillain markkinoilla.

Enää yksi tentti ja seki patofysiologiaa niin se on suhteellisen mielenkiintoista. Sit pitäis mennä harjotteluun ja olla tappamatta ketään vahingossa esimerkiksi lääkepoikkeamin. Ja henkinen olo on äärimmäisen tasapainoinen ja niin edelleen. Pitäisi varmaan ostaa lisää greippimehua.

Greippimehua.

Mä ostin greippimehua. Viimeksi mä join sitä varmaan vuosi sitten. Se on harmi miten kaikkea hyvää vain unohtaa, ei muistakaan että pitää jostain. Riisipuuron, pashan ja siman kanssa on helppoa, niitä muistaa syödä tai juoda vähintään kerran vuodessa, mutta greippimehu on eri asia. Se ei kuulu mihinkään vuosittaiseen juhlaan, ainakaan minulla. Voisi siis käydä niin että menisi pari vuotta juomatta greippimehua. Kummallista.

Mä olen alkanut unohtaa monia muitakin hyviä asioita: mä en muista enää miltä meidän valkoviini maistui, muuta kuin että se oli tosi hyvää. Mä en muista kaikkia kotitien mutkia ja kuoppia. Mä en muista kuinka hyvää juusto, jonka kypsyys on pittig belegen, on syötynä paljaaltaan enkä mä muista kunnolla sen ja jong belegen makueroa. Mä en muista mihin aikaan junia Rotterdamiin menee, paitsi 12 yli lähti joku juna niistä monesta. Mä en muista miltä ilma tuoksui Dordrechtissa sateen jälkeen. Mä en muista millainen valo oli auringon laskiessa Monsantossa. Mä en muista lähellekään yhtä paljon kielistä kuin muisitin vuosi sitten. Lausumisen muistan kyllä aika hyvin. Sekin on kummallista.

Muistan mä monia asioita myös. Mä muistan minkä värisiä Dordrecht ja Monsanto on. Mä muistan miltä tuntui käydä ostamassa juustoa ja tulppaaneja torilta ja kävellä sen jälkeen kotiin vesisateessa. Mä muistan kuinka Primo pelasti mun ja Luigin uimareissun onkimalla käärmeen pois uima-altaasta lämpimänä iltapäivänä. Mä muistan kuinka hienoa oli juoda Annen kanssa tuoreesta mintusta haudutettua teetä, tai siis minttuhauduketta. Mä muistan kuinka ihanaa oli ajaa Minillä kotoa Volterraan kattoikkuna auki ja radio päällä auringon paistaessa. Mä muistan miltä viikuna maistui suoraan puusta poimittuna.

Varmasti on myös asioita joita on vasta tapahtunut, jotka mä myös tulen muistamaan pitkään. Niistä enemmän sitten vuoden päästä, vielä on vaikea sanoa mitkä erityisesti jää mieleen.

Tänään oli suhteellisen normaali päivä. Aamulla en meinannut jaksaa herätä. Heräsin kuitenkin ja menin koululle muotoilemaan viestinnän laajan kirjallisen työn. Ehdittiin vielä sen jälkeen Susannan kanssa uimaan. Siellä alkoi joku mummojen ja pappojen vesijumppa juuri kun oltiin lähdössä pois. Koululla ruoka ei ollut niin hyvää kuin kuvittelin että se olisi. Iltapäivä oli patofysiologiaa, ja tunnilla oli yhtä kiva olla kuin aina ennenkin. Kudoin samalla villapaitaa ja edistyinkin ehkä jopa hieman siinä. Varasin myös taas meidän ryhmälle ryhmätyöskentelytilan tentteihin lukemista varten parille päivälle. Kävin kaupassa koulun jälkeen, söin riisipuuroa ja piparitaikinaa ja nyt kirjoitan tätä. Aion katsoa kliinisen hoitotyön perusteet -kurssin materiaaleja kun keskiviikkona on tentti, ja mennä katselemisen jälkeen aikaisin nukkumaan. En missään nimessä aio nukkua päiväunia tänään.

Huomenna on englannin suullinen koe, ja loppupäivän ajattelin viettää koululla lukemassa, koska kotona en kuitenkaan saa luettua kun laiskuus iskee aina. Huomenna ajattelin myös siivota hieman kun Tiia tulee keskiviikkona! Ajasta en kyllä vielä tiedä mihin aikaan tulee. Tulevassa elämässä mun pitäis myös tehdä joulukortteja, ostaa joululahjoja ja pestä pyykkiä, kaikki nuo mielellään ennen kuin lähden Ouluun 21. päivä.

Reiteen ei kipulääkkeet auttanu viikonloppuna. Sen sijaan se on kipeämpi kuin perjantaina. Viirivehka on edelleen elossa, mutta epäilen että se ainakin nuupahtaa joulun aikaan.

Ei näin.

Mun pitäis opetella huutamaan ja taistelemaan ja tuomaan oma kanta ilmi myös esimerkiksi lääkärissä. Optimaalinen tilannehan olisi se, että jos lääkäri sanoo jotain mitä mä en todellakaan allekirjoita, mä kertoisin sen heti ja olisin varma kannastani, enkä epäilisi mielipidettäni ja myöntelisi vain. Lääkärin ilmaistessa mielipiteensä siitä että mun asia ei ole päivystysasia, olisin voinut ilmaista että joo muaki vituttaa se et ne ei voinu tarjota mulle terveyskeskuksesta muuta aikaa kuin sellaisen johon en ehdi tentin takia, mutta että se ei oo syy sille että mun asiaa ei hoidettaisi kunnolla kun kerta olen jo aikaa vienyt ammattilaisilta ja itsekin viettänyt pari tuntia odottaen. Siinäkin kohtaa kun lääkäri oli sitä mieltä ettei pidä todennäköisenä sitä että sinne olisi neula voinut katketa vaan että luultavasti siellä on vain mustelma lihaksen sisällä, olisi voinut sanoa vaikka mitä. Olisin voinut kertoa että epäilen suuresti hänen teoriaa ja että uskon aika vahvasti että oon siellä taas viikon päästä kun hän sanoi että sillon jos ei ole parantunut voi olla että tehdään jotain.

Voihan se olla, että se lääkäri oli oikeassa mustelman suhteen, jos se vaikka on koteloitunut ja niin edelleen, mutta olis se voinu esimerkiksi esittää pari tarkentavaa kysymystä. Pitää ottaa selvää että aiheuttaako koteloitunut mustelma tulehdusta, koska aivan varmasti tuossa on tulehdus. Siitä ei ole pienintäkään epäilystä mulla ainakaan. Infektiota tuskin on, ja sen se lääkärikin kokeili että tuntuuko mätäpaisetta tms. Ja se vaan niin hienosti sopis tähän mun neulateoriaan, että siellä on tulehdus mutta ei infektiota. Ja eihän normaalit mustelmat ainakaan tässä määrin tulehdu mitä tämä on, niin miksi koteloituneetkaan mustelmat aiheuttais tulehdusta? Täytyy kyllä myöntää etten mä tienny että mustelmat voi koteloitua. Ärsyttää kuitenkin oman sanomattomuuden lisäksi se että nuori lääkäri vaikutti kiireisen lisäksi suhteellisen vittuuntuneelta. Olis ihan hienoa että jos parin tunnin odotuksen jälkeen sais edes hieman inhimillistä kohtelua. Tuli aivan sellainen olo kuin jos olisi mennyt jonkin oireen vuoksi lääkäriin ja tutkimatta olisi annettu antibiootit, paitsi etten saanut edes niitä antibiootteja. Ilmoittautumisessa oli kyllä mukava henkilö töissä.

Strategiana hoidon saamiseen vissiin sitten tulisi olla se että söisin viikonlopun särkylääkkeitä niin ainakaan kukaan ei pääsisi sanomaan että ei tutkita, koska menee särkylääkkeillä ohi ja sitten maanantaina pitäisi soittaa terveyskeskukseen että kipu on pahentunut, tarviin lääkäriä, ja jos ne meinaisi tarjota taas vain sellaista aikaa mikä ei millään sovi, huutaa siihen puhelimeen niin kauan että aika löytyy. Musta vaan tuntuu etten välttämättä oo tarpeeksi röyhkeä siihen. Eli röyhkeyttä pitäisi opetella myös. Enkä mä tahtoisi huutaa ja olla röyhkeä, mä kun en yhtään arvosta röyhkeitä ja huutavia ihmisiä jotka luulee tietävänsä kaiken. Mutta vissiin se joskus olis pakko.

Vituttaa. Katsotaan vaan niin lopulta mä meen 22. päivä Oysiin ja olen onnellinen.

Turhaa.

Mä olen nukkunut. Ja nyt vaihtoehtoina olis laajan kirjallisen työn tekemistä viestinnän kurssille, englannin tenttiin lukemista, lääkehoidon perusteiden tenttiin lukemista ja kaikkea epäoleellista turhaa jonka ehtis tekeen myöhemminki. Lopputuloksena mä siis bloggaan koska Pinja siitä mulle tänään sanoi että päivitä blogis. Sitten kun mulla on taas suunnattomat tunnontuskat siitä etten oo tehny taas mitään koulun eteen, syytetään kaikki meidän Pinjaa. Huomiona siis että toisin kuin moni varmaan luulee, mä en oikeesti tee juuri mitään sen eteen. Oikeesti mä oon tosi laiska ja saamaton, mut mä osaan ajatella ja yhdistää asioita ja veikata hyvin enkä mä unohda kovin helposti sellaista minkä kerran oon oppinu.

Eilen alko patofysiologia. Oli kivaa olla taas pitkästä aikaa Sunin tunnilla. Meni tosin varmaan aika paljon ohi kun väsytti niin paljon. Tulin vasta aamujunalla Joensuusta ja olin nukkunu vaan pari tuntia ennen junan lähtöä enkä saanu junassakaan juuri nukuttua. Tosin aika harvassa on ne tunnit joilla olisin ylipäätään pysyny hereillä. Ja toisin kuin anatomian ja fysiologian kurssilla (jonka tentit nähtiin), patofysiologiassa ei kirjotettu paljoa käsin kun kaikki oli materiaaleissa, niin se ei edesauttanut hereillä pysymistä. Kävin sit tauolla hakeen erittäin keskeneräisen villapaidan lokerosta ja kudoin sitä. Mun vaan on jotenki niin paljon helpompi keskittyä jos teen käsillä jotain samaan aikaan tai kuuntelen musiikkia lukiessa. Tai ehkä mä en vaan kyllästy niin nopeasti liian intensiiviseen keskittymiseen jos keskityn kahteen asiaan yhtäaikaa.

Olin siis viikonlopun Joensuussa. Oli kivaa. Sanna ja Lenniki oli siellä, Lenni tosin vaan yhden vuorokauden. Käytiin Lennin kaa ajelulla Koverossa tai Koverolla, en tiedä kummin se pitäis taivuttaa. Se siis on suunnilleen puolessa välissä Joensuun ja Ilomantsin välissä. Tultiin takas kiertäen pienempiä teitä. Jotenki mä aina päädyn randomeille ajoreissuille isän autolla. Nyt käytiin tuolla, juhannuksena käytiin Kemistä Keminmaalla, ajettiin Taivalkosken padon yli ja käytiin ennen sitä hyppimässä rantakallioilla, pääsiäisenä käytiin Hattuvaarassa joka siis on vielä Ilomantsista itään, tai enempi koilliseen, mutta kuitenki, Tiiojen kanssa. Viime Tapanina käytiin meidän Tiian kanssa ajelulla Porin kautta Raumalla kun oltiin Nakkilassa joulu. Suunniteltiin nyt Lennin kanssa pieni kiertomatka, joka meni jotenkin niin että Pielisen länsipuolta Nurmekseen, itäpuolta Lieksaan ja sieltä idemmäs, pikkuteitä pitkin lähellä rajaa Värtsilään ja jotain reittiä takas Joensuuhun. Pitää toteuttaa sitte joskus kesällä.

Viime torstaina pisteltiin. Mä olin stressannu sitä i.c.-pistosta viikon etukäteen. Se on aika harvinaista mulle. Mua vaan jotenki ällöttää se ajatus et mun ihon sisään laitetaan jotain, kun se näkyy ja kun harvoin sitä oikeasti tarvii johonkin elämääpelastavaan, tai siis eri asia jos rokotteet laitettais noin, mutta ei (joo joo, allergiatestit ja tubikoe, mut kuitenki). Ja joo, niiden tekeminen oli kivaa sit ku ei enää ollu huono olo sen jäljiltä kun mua pistettiin, ja totta kai mä tarvin sitä käytännön työssä sitten kun äidit haluaa aqua-rakkuloita, eikä mua haittaa jos muille laitetaan niitä, mut mä en todellakaan halua että mua pistellään enää ikinä ihon sisään jos ei oo aivan pakko. Mulla tuli aivan hirveen huono olo sen pistoksen jälkeen, selkeästi psykologisista syistä. Satu oli taas aivan mahtava. Ensinnäkin ennen sitä tuntia mä pyysin sitä vahvana ja viisaana sanomaan jotain lohduttavaa mulle kun mua stressaa se i.c.-pistos. Satu vaan kysy et haluunko mä että se pistää mua ja sehän oli vallan mainio ehdotus. Etukäteistuskaa lievitti se kun tiesi että pistäjä on tasapainoinen, vakaa ja rauhallinen. Sit ku mulla tuli huono olo, Satu pisti mut käytävään juomaan teetä ja syömään banaania hetkeksi.

I.c.-pistoksen jälkeen pisteltiin muitakin pistoksia. Satun piti lähtee ennen tunnin loppua, niin pisteltiin sitten Susannan kanssa toisiamme. Lihakseen pistäminen on kyllä kivointa. Susannaa se i.c. ei haitannu yhtään, niin harjottelin sitä sitten myöhemmin kans lisää. Satun pistelemisen aikana kun oli edelleen hieman kuvottava olo. Pistettiin Susannan kaa myös reisilihakseen. Se kun mua pistettiin sattu aivan käsittämättömän paljon, ja tuossa reidessä on edelleenkin sellainen tunne mitä siinä mun mielestä ei pitäis olla. Soitin tänään terveysneuvontaankin sen jälkeen kun olin kysyny Eskolan Päiviltä mielipidettä tuohon ja todettuani ettei terkkari ollu koulussa paikalla, ja neuvonnasta sanottiin että jos ei parin päivän aikana mene ohi tuo niin pitää mennä terveyskeskukseen ennen viikonloppua. Syitä voi olla monia, mut itseä tietenkin stressaa eniten se että jos se neula katkes ja tuonne on jääny pala siitä. Mut pitää seurata tuota nyt ja niin edelleen.

Tänään oli hieman motivoiva päivä. Jäätiin lukeen tentteihin koulun jälkeen kätilöhuoneeseen kun oli vaan aamupäivä koulua. Siinä vastapäätä on synnytyksenaikaisen kätilötyön luokka, ja siellä oli Jaana Sillankorvan pitämä labratunti menossa. Jossain vaiheessa seistiin ikkunan edessä (luokissa siis on ikkunoita käytävään) ja tuijotettiin mielissämme. Sillankorva sit tuli avaan oven ja kysy että halutaanko tulla luokkaan kattoon hetkeksi. Mentiin siis. Ja oli hienoa. Ne joiden tunti se oli, on menossa tammikuussa ensimmäiseen synnäriharjotteluun. Yrittivät myös rohkaista että jaksakaa sinne asti.

Viirivehka ei varmaan tykkää pimeästä, se ei oikein kuki tällä hetkellä, tai siihen on tulossa kukkia mutta erittäin hitaasti. Vois tosin ehkä myös kastella sitä, vois auttaa asiaa.