14.10.2009

Elämä on jännää.

Farmakologia on erittäin jännä aihe. Kaikkihan me osaamme ulkoa kaikki solunsalpaajien vaikuttavat aineet ja niiden vaikutustavat ja haittavaikutukset sekä diabeteslääkkeet noin alkuun. Ei sillä, tänään oli se hyvä luennoitsija joka osasi kirjoittaa asiat slideille tuoden pääasiat esille kuitenkaan kirjoittamatta kirjaa uusiksi ja myös osasi vastata kysymyksiin. Toisaalta se tietää sitä että lopuilla kolmella on taas syvältä olevat luennoitsijat. Huomas että tämänpäiväinen oli kuullut ettei porukka oikein tykkää istua noilla luennoilla, vaikka tämänpäiväinen siis oli todellakin positiivinen poikkeus muista. Kävin lopussa antamassa positiivista palautetta sille, sitä kun tuskin koskaan yleensäkään saa ja ettei se luule ettei me siitäkään tykätä. Lääkematikka on tämän päivän jälkeen paremmin hallussa kuten myös sikiön verenkierto sekä pernan tehtävät (perna on jännä elin!).

Huomenna pitää muistaa pakata. Perjantaina Ouluun. Lähen heti mikrobiologian tentin (!!) jälkeen, tai ainaki melkein. Syön koululla ja yhden aikaan lähtee juna. Enkä mä varmaan muista pakata kaikkee tarpeellista, unohan just jonku tietokoneen tai anatomian kirjan kotiin. Huomatkaa että mulla on oma anatomian ja fysiologian kirja, tilasin netistä ja se tuli tiistaina. Mä kontaktoin sen eilen. Huomatkaa myös että mun elämällä ei oo muuta sisältöä ku anatomia ja fysiologia. Ei ihan ehkä kuitenkaa. Nona soitti eilen ja jouduttii toteen että nähään joskus parin viikon päästä aikasintaan ku oon eka oulussa ja sit tallinnassa ja välit kyllä farmakologian luennoilla.

Linda tökki mua tänään. Se oli tosi hämmentävää. Se tökkäs mua vasempaan olkapäähän ja siitä seuras se että pyöritin päätä puolelta toiselle ja tulin siihen tulokseen että Satu oli mua tökänny kun se näytti niin syylliseltä. Selitin vielä Venlalle et nauroin sille että reagoin ihan kummasti siihen et Satu tökkäs mua. Tauolla kun haettiin kahvia Linda tunnusti. Olishan mun pitäny heti tajuta, ei ollu ensimmäinen kerta. Linda on kyllä uskomattoman lahjakas tökkimisessä. Mä en todellakaan tajua miten se onnistu tökkään mua vasempaan olkapäähän auditoriossa jossa on korkeet selkänojat ja mä muistaakseni vielä nojasin siihen selkänojaan, ilman että se koski mun hiuksiin tai selkään tai mihinkään muuallekaan nii et oisin voinu huomata sen, istuen siis itse mun oikeella puolella.

Huomenna on toinen mikrobilsan labra. Päästään ottaan toisen kerran näytteet nielurisoista mikä kyllä tarkottaa myös sitä että itseltäkin otetaan. Se ei ollu mitenkään hehkeetä, mä yökin ihan älyttömästi eikä varmasti ollu mitenkään kivaa ottaa sitä multa. Eikä näytettä sidekalvon bakteereista joka siis otettiin alaluomen sisäpuolelta, reagoin siihenki tosi voimakkaasti ku en osannu oottaa et se tuntuu siltä ku tuntu. Tässä kohtaa voin kertoo että jos teiltä joskus otetaan nielurisoista näytettä ja se ei tunnu missään, vaan että jostain kohtaa vähän sipaistaan niin käskekää ottaa uus näyte. Huomenna siis tehdään joku streptokokki-pikatesti tms ja luetaan eilisen labran tulokset. Eilen piti viedä virtsanäyte (sellanen levy, ei tarvinu sen purkin kaa kulkee ympäriinsä) kotoo, otettiin ne sidekalvo-ja nielurisanäytteet ja vielä sormenpäistä ilman pesemistä, sit huolellisen saippuapesun jälkeen ja lopuksi käsidesin jälkeen.

Tänään jo ensimmäinen aamu oli hyvä, en tarvinnut toista.

Ei kommentteja: