Mä ostin greippimehua. Viimeksi mä join sitä varmaan vuosi sitten. Se on harmi miten kaikkea hyvää vain unohtaa, ei muistakaan että pitää jostain. Riisipuuron, pashan ja siman kanssa on helppoa, niitä muistaa syödä tai juoda vähintään kerran vuodessa, mutta greippimehu on eri asia. Se ei kuulu mihinkään vuosittaiseen juhlaan, ainakaan minulla. Voisi siis käydä niin että menisi pari vuotta juomatta greippimehua. Kummallista.
Mä olen alkanut unohtaa monia muitakin hyviä asioita: mä en muista enää miltä meidän valkoviini maistui, muuta kuin että se oli tosi hyvää. Mä en muista kaikkia kotitien mutkia ja kuoppia. Mä en muista kuinka hyvää juusto, jonka kypsyys on pittig belegen, on syötynä paljaaltaan enkä mä muista kunnolla sen ja jong belegen makueroa. Mä en muista mihin aikaan junia Rotterdamiin menee, paitsi 12 yli lähti joku juna niistä monesta. Mä en muista miltä ilma tuoksui Dordrechtissa sateen jälkeen. Mä en muista millainen valo oli auringon laskiessa Monsantossa. Mä en muista lähellekään yhtä paljon kielistä kuin muisitin vuosi sitten. Lausumisen muistan kyllä aika hyvin. Sekin on kummallista.
Muistan mä monia asioita myös. Mä muistan minkä värisiä Dordrecht ja Monsanto on. Mä muistan miltä tuntui käydä ostamassa juustoa ja tulppaaneja torilta ja kävellä sen jälkeen kotiin vesisateessa. Mä muistan kuinka Primo pelasti mun ja Luigin uimareissun onkimalla käärmeen pois uima-altaasta lämpimänä iltapäivänä. Mä muistan kuinka hienoa oli juoda Annen kanssa tuoreesta mintusta haudutettua teetä, tai siis minttuhauduketta. Mä muistan kuinka ihanaa oli ajaa Minillä kotoa Volterraan kattoikkuna auki ja radio päällä auringon paistaessa. Mä muistan miltä viikuna maistui suoraan puusta poimittuna.
Varmasti on myös asioita joita on vasta tapahtunut, jotka mä myös tulen muistamaan pitkään. Niistä enemmän sitten vuoden päästä, vielä on vaikea sanoa mitkä erityisesti jää mieleen.
Tänään oli suhteellisen normaali päivä. Aamulla en meinannut jaksaa herätä. Heräsin kuitenkin ja menin koululle muotoilemaan viestinnän laajan kirjallisen työn. Ehdittiin vielä sen jälkeen Susannan kanssa uimaan. Siellä alkoi joku mummojen ja pappojen vesijumppa juuri kun oltiin lähdössä pois. Koululla ruoka ei ollut niin hyvää kuin kuvittelin että se olisi. Iltapäivä oli patofysiologiaa, ja tunnilla oli yhtä kiva olla kuin aina ennenkin. Kudoin samalla villapaitaa ja edistyinkin ehkä jopa hieman siinä. Varasin myös taas meidän ryhmälle ryhmätyöskentelytilan tentteihin lukemista varten parille päivälle. Kävin kaupassa koulun jälkeen, söin riisipuuroa ja piparitaikinaa ja nyt kirjoitan tätä. Aion katsoa kliinisen hoitotyön perusteet -kurssin materiaaleja kun keskiviikkona on tentti, ja mennä katselemisen jälkeen aikaisin nukkumaan. En missään nimessä aio nukkua päiväunia tänään.
Huomenna on englannin suullinen koe, ja loppupäivän ajattelin viettää koululla lukemassa, koska kotona en kuitenkaan saa luettua kun laiskuus iskee aina. Huomenna ajattelin myös siivota hieman kun Tiia tulee keskiviikkona! Ajasta en kyllä vielä tiedä mihin aikaan tulee. Tulevassa elämässä mun pitäis myös tehdä joulukortteja, ostaa joululahjoja ja pestä pyykkiä, kaikki nuo mielellään ennen kuin lähden Ouluun 21. päivä.
Reiteen ei kipulääkkeet auttanu viikonloppuna. Sen sijaan se on kipeämpi kuin perjantaina. Viirivehka on edelleen elossa, mutta epäilen että se ainakin nuupahtaa joulun aikaan.
Mä olen alkanut unohtaa monia muitakin hyviä asioita: mä en muista enää miltä meidän valkoviini maistui, muuta kuin että se oli tosi hyvää. Mä en muista kaikkia kotitien mutkia ja kuoppia. Mä en muista kuinka hyvää juusto, jonka kypsyys on pittig belegen, on syötynä paljaaltaan enkä mä muista kunnolla sen ja jong belegen makueroa. Mä en muista mihin aikaan junia Rotterdamiin menee, paitsi 12 yli lähti joku juna niistä monesta. Mä en muista miltä ilma tuoksui Dordrechtissa sateen jälkeen. Mä en muista millainen valo oli auringon laskiessa Monsantossa. Mä en muista lähellekään yhtä paljon kielistä kuin muisitin vuosi sitten. Lausumisen muistan kyllä aika hyvin. Sekin on kummallista.
Muistan mä monia asioita myös. Mä muistan minkä värisiä Dordrecht ja Monsanto on. Mä muistan miltä tuntui käydä ostamassa juustoa ja tulppaaneja torilta ja kävellä sen jälkeen kotiin vesisateessa. Mä muistan kuinka Primo pelasti mun ja Luigin uimareissun onkimalla käärmeen pois uima-altaasta lämpimänä iltapäivänä. Mä muistan kuinka hienoa oli juoda Annen kanssa tuoreesta mintusta haudutettua teetä, tai siis minttuhauduketta. Mä muistan kuinka ihanaa oli ajaa Minillä kotoa Volterraan kattoikkuna auki ja radio päällä auringon paistaessa. Mä muistan miltä viikuna maistui suoraan puusta poimittuna.
Varmasti on myös asioita joita on vasta tapahtunut, jotka mä myös tulen muistamaan pitkään. Niistä enemmän sitten vuoden päästä, vielä on vaikea sanoa mitkä erityisesti jää mieleen.
Tänään oli suhteellisen normaali päivä. Aamulla en meinannut jaksaa herätä. Heräsin kuitenkin ja menin koululle muotoilemaan viestinnän laajan kirjallisen työn. Ehdittiin vielä sen jälkeen Susannan kanssa uimaan. Siellä alkoi joku mummojen ja pappojen vesijumppa juuri kun oltiin lähdössä pois. Koululla ruoka ei ollut niin hyvää kuin kuvittelin että se olisi. Iltapäivä oli patofysiologiaa, ja tunnilla oli yhtä kiva olla kuin aina ennenkin. Kudoin samalla villapaitaa ja edistyinkin ehkä jopa hieman siinä. Varasin myös taas meidän ryhmälle ryhmätyöskentelytilan tentteihin lukemista varten parille päivälle. Kävin kaupassa koulun jälkeen, söin riisipuuroa ja piparitaikinaa ja nyt kirjoitan tätä. Aion katsoa kliinisen hoitotyön perusteet -kurssin materiaaleja kun keskiviikkona on tentti, ja mennä katselemisen jälkeen aikaisin nukkumaan. En missään nimessä aio nukkua päiväunia tänään.
Huomenna on englannin suullinen koe, ja loppupäivän ajattelin viettää koululla lukemassa, koska kotona en kuitenkaan saa luettua kun laiskuus iskee aina. Huomenna ajattelin myös siivota hieman kun Tiia tulee keskiviikkona! Ajasta en kyllä vielä tiedä mihin aikaan tulee. Tulevassa elämässä mun pitäis myös tehdä joulukortteja, ostaa joululahjoja ja pestä pyykkiä, kaikki nuo mielellään ennen kuin lähden Ouluun 21. päivä.
Reiteen ei kipulääkkeet auttanu viikonloppuna. Sen sijaan se on kipeämpi kuin perjantaina. Viirivehka on edelleen elossa, mutta epäilen että se ainakin nuupahtaa joulun aikaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti