Mä olen ollut tänään reipas! Ainakin melkein. Kävin Pinjalla ja lähetettiin sähköpostia yhdelle osastonhoitajalle, jos sinne vaikka pääsisi sisätautipotilaan hoitotyön harjoitteluun. Lisäksi juuri äsken pistin HUSille hakemuksen kesätöihin laitoshuoltajaksi tms. Katsoin kyllä myös työpaikkailmoituksia Lontoossa. Houkuttais suuresti jonnekin kauas kesätöihin lähteminen. Pikkasen stressaa asunto, tai siis tahtoisin kuitenkin pitää huoneeni ainakin noin periaatteessa, eli palkkaa pitäis tulla ylimääräisen vuokran verran. Käytännössä olis ehkä kivempaa olla täällä kesätöissä ja matkustaa, mutta toisaalta ei ole varmaa että olis aikaa matkustaa ikinä. Sen tosin olen päättänyt että meen käymään Venlan luona Glasgowssa jossakin välissä.
Maanantaina alkaa harjoittelu. Mä olen valmistautunut ostamalla muun muassa omat työkengät ja pari valkoista toppia. Vähän stressaa, muttei kovin paljoa. Huomenna varmaan stressaa enemmän. Tuntuu, etten muista juuri mitään, mutta toisalta luulen kyllä, että sitten kun pitää oikeasti tehdä jotain, muistuu ainakin suurin osa opeista mieleen. Ja varmastihan sitä saa aluksi katsoa ja äimistellä. Näin viime yöna untaki ensimmäisestä harjottelupäivästä, vaikken yleensä näekään unia niin että muistaisin ne. Uni oli suhteellisen realistinen ja hengeltään positiivinen, vaikkaan se ei kyllä varsinaisesti sijoittunut pitkäaikaisosastolle. Autoin siinä ohjaavaa hoitajaa kiristämään tikkejä, jotka oli laitettu jollain uudella tavalla, jota ei mun käsittääkseni ole olemassakaan. Toivottavasti muistan ottaa oikeat paperit mukaan maanantaina. Muistaakseni kirjotin kyllä info-tunnilla muistiinpanoja, ehkä niistä selviää jotain kunhan löydän ne.
Voisin ehkä mennä nyt tekemään jotain ruokaa, tai ainakin salaattia. Avocado on varmaan jo kypsä. Mulla on ollut nälkä jo suhteellisen pitkään, mutta keittiöstä kuului ääniä ja mun halu olla tapaamatta vieraita ihmisiä on suurempi kuin mun nälkä. Suurin osa äänistä kuitenkin poistui joskus 20 minuuttia sitten. Tää mun olo, etten tahdo kommunikoida vieraiden ihmisten kanssa, mutta hyvin paljon tuttujen kylläkin, johtuu varmaankin harjoittelun alkamisen läheisyydestä. Kun tiedän kuitenkin, että kohta olen täysin vieraiden ihmisten ympäröimänä pakosta ja paljon. Edelleen on myös tavallaan outoa se, kun ei mene kouluun vielä pitkään aikaan. Palaaminen tuntuu varmaan samalta kuin aiemmin kesäloman jälkeen.
Maanantaina alkaa harjoittelu. Mä olen valmistautunut ostamalla muun muassa omat työkengät ja pari valkoista toppia. Vähän stressaa, muttei kovin paljoa. Huomenna varmaan stressaa enemmän. Tuntuu, etten muista juuri mitään, mutta toisalta luulen kyllä, että sitten kun pitää oikeasti tehdä jotain, muistuu ainakin suurin osa opeista mieleen. Ja varmastihan sitä saa aluksi katsoa ja äimistellä. Näin viime yöna untaki ensimmäisestä harjottelupäivästä, vaikken yleensä näekään unia niin että muistaisin ne. Uni oli suhteellisen realistinen ja hengeltään positiivinen, vaikkaan se ei kyllä varsinaisesti sijoittunut pitkäaikaisosastolle. Autoin siinä ohjaavaa hoitajaa kiristämään tikkejä, jotka oli laitettu jollain uudella tavalla, jota ei mun käsittääkseni ole olemassakaan. Toivottavasti muistan ottaa oikeat paperit mukaan maanantaina. Muistaakseni kirjotin kyllä info-tunnilla muistiinpanoja, ehkä niistä selviää jotain kunhan löydän ne.
Voisin ehkä mennä nyt tekemään jotain ruokaa, tai ainakin salaattia. Avocado on varmaan jo kypsä. Mulla on ollut nälkä jo suhteellisen pitkään, mutta keittiöstä kuului ääniä ja mun halu olla tapaamatta vieraita ihmisiä on suurempi kuin mun nälkä. Suurin osa äänistä kuitenkin poistui joskus 20 minuuttia sitten. Tää mun olo, etten tahdo kommunikoida vieraiden ihmisten kanssa, mutta hyvin paljon tuttujen kylläkin, johtuu varmaankin harjoittelun alkamisen läheisyydestä. Kun tiedän kuitenkin, että kohta olen täysin vieraiden ihmisten ympäröimänä pakosta ja paljon. Edelleen on myös tavallaan outoa se, kun ei mene kouluun vielä pitkään aikaan. Palaaminen tuntuu varmaan samalta kuin aiemmin kesäloman jälkeen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti