12.6.2010

This day will soon be at an end and now it's even sooner.

Käytiin parilla keikalla ja päivälliskutsuilla. Kävin markkinoilla ja ostin tuoretta minttua, josta tein teetä. Käytiin Puolassa syömässä mansikoita. Ensin Leidenissä paistoi aurinko, sitten Wroclawissa kun oltiin siellä. Silloin tosin Leidenissä satoi vettä, mutta sehän ei haitannut meitä. Mentiin takaisin Leideniin, matkustettiin Bremeniin, jonka lentokentällä vietin yön. Lensin Tampereelle, tulin Helsinkiin.

Enkä tahtoisi olla täällä. Tai no, kai täällä on aivan hyvä, olisin vain mielummin jossain muualla. Onneksi näin eilen ihmisiä, ja sain siten muistutuksen siitä, että minulla on elämäkin. Huomenna alkaa työt. Sitä odotan pelonsekaisella innolla. Pitäisi käydä kaupassa, pitäisi siivota lisää. Siivosin jo hieman ja purin tavarat. Niissä ei kyllä ollut paljon purkamista, mukana kun oli vain reppu.

Viirivehka kärsi, kun en kastellut sitä kahteen viikkoon. Alimmat lehdet muuttuivat kellertäviksi ja kaikki kukanalkeet kuivui. Se elää kuitenkin vielä.

Ei kommentteja: